Liverpoolin päävalmentaja Arne Slot on saanut kahden Valioliiga-ottelun mittaisen toimitsijakiellon keskiviikon Everton-ottelussa saamansa punaisen kortin jälkeen. Valioliiga kertoi asiasta tiedotteessa, joka poistettiin myöhemmin.
Liverpool ja Everton mittelivät keskiviikkoiltana historian viimeisessä Goodison Parkilla pelatussa Merseysiden derbyssä. Evertonin puolustaja James Tarkowski pelasti kotijoukkueen tappiolta 98. minuutin dramaattisella 2–2-tasoituksella.
Päätösvihellyksen jälkeen tunteet kentällä kuumenivat. Evertonin Abdoulaye Doucoure ja Liverpoolin Curtis Jones ottivat yhteen ja lensivät kumpikin toisten keltaisten korttien saattelemana ulos.
Liverpool-luotsi Slot antoi sen sijaan jykevää palautetta ottelun erotuomari Michael Oliverille, kun hän saapui kättelemään tätä tiukalla otteella. Hollantilaisluotsi sai tältä vastineeksi suoran punaisen kortin.
Valioliiga tarkensi keskiviikkona verkkosivuillaan, että Slot lensi ulos, koska hän käytti "loukkaavaa, väheksyvää tai halveksivaa kieltä."
Liverpoolin apuvalmentaja Sipke Hulshoffille näytettiin myös punaista korttia Everton-tasapelin jälkeisen hulinan aikana, joten kumpikaan ei saanut puhua medialle ottelun jälkeen.
Valioliigan julkaisema tiedote kuitenkin poistettiin. The Athleticin mukaan kyse oli virheestä, sillä Valioliiga "tarkastelee vielä erotuomarin raporttia ja päättää, mihin toimiin se ryhtyy".
Englannin jalkapalloliitto FA:lla on sen jälkeen kolme työpäivää aikaa tehdä päätös siitä, onko Slot sivussa Liverpoolin kahdesta seuraavasta ottelusta Wolverhamptonia ja Aston Villaa vastaan.
Päätös ei kuitenkaan välttämättä tule ennen sunnuntain kotipeliä Wolvesia vastaan. Siinä tapauksessa hollantilaisluotsi nähtäisiin vielä seuraavassa pelissä kentän laidalla ennen mahdollista rangaistusta.
Jos Slotin kahden ottelun toimitsijakielto pitää, mutta alkamisaika myöhästyy, olisi hän sivussa Liverpoolin tärkeistä vieraspeleistä Aston Villaa ja Manchester Cityä vastaan.
Slot on jo kärsinyt yhden ottelun toimitsijakiellon tällä kaudella, mikä tuli kolmen keltaisen kortin johdosta.