Saarivaltakunta saa ensimmäisen värillisen pääministerinsä ja samalla nuorimman yli kahteen vuosisataan.
Britannian väistyvä pääministeri Liz Truss on toivottanut onnea ja menestystä seuraajalleen Rishi Sunakille poistuessaan pääministerin virallisesta virka-asunnosta Lontoossa jättämään virallisen eroilmoituksensa kuningas Charlesille.
– Jatkamme taisteluamme läpi myrskyn, mutta uskon Britanniaan ja britteihin ja tiedän, että edessämme on kirkkaampia päiviä, Truss sanoi.
Lue myös: Rishi Sunakista tulee Britannian nuorin pääministeri yli 200 vuoteen – "Hän saa hoidettavakseen aika kaaoksessa olevan maan"
Trussin jälkeen Sunak matkaa vuorostaan tapaamaan kuningasta, joka pyytää uutta pääministeriä muodostamaan hallituksen.
Sunakin on määrä antaa oma lausuntonsa Downing Street 10:n ulkopuolella Suomen aikaa iltapäivällä puoli kahden aikoihin.
Sunakista nuorin pääministeri kahteen vuosisataan
Sunak on jo kolmas pääministeri kuluvan vuoden aikana. Samalla hän on Britannian ensimmäinen värillinen pääministeri ja 42-vuotiaana nuorin pääministeri yli kahteen vuosisataan.
Hän on myös ensimmäinen pääministeri, jonka kuningas Charles nimittää.
Edesmennyt kuningatar Elisabet nimitti Trussin virkaansa vain kaksi päivää ennen kuolemaansa syyskuun alussa.
"Vakautta ja yhtenäisyyttä"
Eilisessä puheessaan Sunak lupasi pahojen talousongelmien kanssa painivaan Britanniaan "vakautta ja yhtenäisyyttä". Oman puolueensa, konservatiivien, kuppikuntaisuuden ja eripuran Sunak on niin ikään luvannut korjata.
Oppositiossa oleva työväenpuolue on toistuvasti vaatinut konservatiiveja järjestämään enneaikaiset vaalit toistuvien pääministerivaihdosten vuoksi.
– Sunakilta puuttuvat mandaatti, vastaukset ja ideat, tylytti työväenpuolueen johtoon kuuluva Angela Rayner Twitterissä.
Lue myös: Kommentti: Britannialla ei olisi aikaa tragedialle eikä komedialle – konservatiivihallitusten taipaleita verrataan jo Italian epävakaaseen politiikkaan
Kansa tuntuu olevan samaa mieltä, sillä Ipsos-markkinatutkimuslaitoksen mittauksen mukaan 62 prosenttia äänestäjistä haluaisi uurnille jo ennen vuodenvaihdetta.
Britannian vaalijärjestelmän mukaan vaaleja ei kuitenkaan ole pakko järjestää ennen tammikuuta 2025.
Koska konservatiivien kannatus on surkealla tolalla, on erittäin epätodennäköistä, että puolue suostuisi vaaleihin ennen kuin on pakko.
Juttua päivitetty kauttaaltaan 25.10.2022 kello 13.46.