Britannian pääministeri Liz Truss eroaa tehtävästään.
Mediatietojen mukaan jopa 50–100 konservatiiviedustajaa oli esittänyt Trussille epäluottamusta. Konservatiivipuolue valitsee puolueelle uuden johtajan ja pääministerin ensi viikolla.
Truss ehti olla vain 45 päivää eli noin kuusi viikkoa pääministerinä.
Miksi Trussin kausi jäi näin lyhyeksi ja dramaattiseksi?
– Eihän Trussilla ollut enää mitään mahdollisuuksia. Äänestäjien luottamus oli mennyt, jos sitä koskaan oli paljon, ja markkinat reagoivat hyvin voimakkaasti ja negatiivisesti siihen, millaista politiikkaa hän ajoi, kommentoi MTV Uutisten ulkomaantoimittaja Janne Hopsu.
Hopsun mukaan Truss todennäköisesti ajatteli puolueensa parasta erotessaan, sillä puolueen kannatus oli ennätyksellisen huono. Mielipidemittausten mukaan oppositiossa olevan työväenpuolueen kannatus on tällä hetkellä suurta.
"Talouspolitiikka ympyrän neliöimistä"
Hopsun mukaan varoitusmerkkejä oli ilmassa jo Trussin kampanjoinnin aikana.
– Trussia varoiteltiin hänen ajamastaan politiikasta, jossa leikataan varakkaimmilta veroja ja lasketaan yritysveroja, se ei vaan toimi tässä taloustilanteessa. Se on ympyrän neliöimistä, Hopsu kuvailee.
Hän puhui Downing Streetin numero 10:n oven ulkopuolella. Truss myönsi, että hän ei pystynyt täyttämään lupauksiaan, joita hän teki pyrkiessään konservatiivien johtajaksi. Paine kävi niin kovaksi, että ero oli pakko tehdä.
Hopsu kuvailee, että vain kuusi viikkoa kestävä pääministerikausi on hyvin poikkeuksellinen.
– Kyllä tämä oli ennenkuulumattoman ja häpeällisen lyhyt aika. Hän ei muuta ehtinyt näyttää, kuin että hän on epäonnistunut.
Hopsun mukaan ero on jälleen osoitus siitä, että konservatiivit eivät ole saaneet maata poliittisesti ja taloudellisesti haltuunsa.
Hopsun mukaan toisin kuin Boris Johnsonilla, jonka eroa siivittivät myös henkilökohtaiset kompuroinnit, Trussin pääsyy erota oli epäonnistunut talouspolitiikka. Huonoon taloustilanteeseen vaikuttavat lukuiset globaalit kriisit, joiden keskellä Iso-Britannia yrittää selviytyä EU:n ulkopuolelta. Talouden yhteensovittaminen maan politiikkaan Brexitin jälkeen on ollut vaikeaa.
Lue myös: Juuri nyt: Britannian pääministeri Liz Trussin määrä kertoa tulevaisuudestaan
Kuka jatkaa pääministerinä?
Nähtäväksi jää, kuka on Trussin seuraaja. Venäjän hyökkäyssodan, hirmulukemissa laukkaavan inflaation ja energiakriisin keskellä tehtävä ei tule olemaan kenellekään helppo.
– Kysymys on ehkä se, kuka haluaa, koska paikka on niin tuulinen ja konservatiivipuolueen kannatus on niin huonoa tällä hetkellä.
Hopsu uskoo, että Britannian kansalaiset ovat erosta mielissään, sillä Trussin kannatus oli heikkoa.
Mahdollisiksi seuraajiksi on väläytelty Rishi Sunakia, Jeremy Huntia, Penny Mordauntia ja Suella Bravermenia. On kuitenkin mahdollista, että pääministeriksi nousee myös joku aivan muu.
Oikaisu 16.46: Liz Truss oli vallassa 45 päivää, ei 44, kuten jutussa aiemmin kerrottiin.