Lobotomiaa, hullunarkkuja ja koomaan vaivuttamista – Suomessa mielenterveyshoidossa oli pitkään käytössä hoitomuotoja, jotka nykypäivänä kauhistuttavat

mielisairaala kansi
Kuvat: Museovirasto / Helsingin kaupunginmuseo / CC BY 4.0
Julkaistu 03.01.2021 08:08
Toimittajan kuva
Hanna Vaittinen

hanna.vaittinen@mtv.fi

Mielenterveyspotilaiden on vasta maailmansotien jälkeen alettu hoitaa psykoterapialla ja psykoosilääkkeillä, ja niidenkin kehittyminen vei pitkään. Sitä ennen suomalaisissa mielisairaaloissa käytettiin lempeämpiäkin hoitomuotoja, mutta mukana oli myös suuri joukko hoitoja, jotka vaikuttavat nykypäivänä vähintäänkin kyseenalaisilta.

Yksi hoitomuodoista oli niin sanottu hullunarkku, joka oli ruumisarkkua muistuttava puinen sänky, jossa oli paksusta köydestä valmistettu päällysverkko.

Historian tutkija, Oulun yliopiston tieteiden ja aatteiden historian professori Petteri Pietikäinen kirjoittaa tuoreessa teoksessaan Kipeät sielut – Hulluuden historia Suomessa, että Niuvanniemen sairaalassa kymmenen prosenttia naisista ja viitisen prosenttia miehistä vietti yönsä hullunarkussa vuonna 1905.

– Sukupuolijakaumasta voisi päätellä, että naispotilaiden levotonta käytöstä ei suvaittu samassa määrin kuin miespotilaiden, tai sitten naispotilaita on ollut helpompi saada tottelemaan – miehet ovat voineet voimakkaammin vastustella hullunarkkuun laittamista, Pietikäinen kirjoittaa.

Muita pakkokeinoja olivat esimerkiksi pakkopaidat, kokovartalokääreet ja eristäminen. Aiemmin myös esimerkiksi kahleet olivat käytössä potilaiden hallitsemiseksi.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

hullunarkku Nikkilän sairaala

Hullunarkku Nikkilän mielisairaalassa 1930-luvulla. / Helsingin kaupunginmuseo / CC BY 4.0

Osa lääkäreistäkin oli sitä mieltä, että sitä tulisi käyttää vain välttämättömissä tapauksissa, jos potilas oli esimerkiksi aggressiivinen. Jo 1900-luvun alussa ymmärrettiin, että eristys ja muut pakkokeinot pikemminkin vahingoittavat potilasta.

Kuitenkin esimerkiksi Pitkänniemen mielisairaalassa pakkopaidasta luovuttiin vasta 1930-luvulla.

Lobotomia muutti persoonan pysyvästi

Suomeen yksi radikaaleimmista hoitomuodoista, lobotomia, rantautui toisen maailmansodan jälkeen, kun sen keksimisestä oli kulunut jo kymmenisen vuotta, Pietikäinen kertoo.

Ensimmäinen leikkaus Suomessa tehtiin vuonna 1945 harhaluuloista ja masennuksesta kärsineelle naiselle, joka oli potilaana Lapinlahden sairaalassa. Hänet leikattiin Töölössä Punaisen Ristin sairaalassa.

Lobotomiassa kalloon porattiin kaksi reikää ohimoiden kohdalta, ja rei’istä työnnetyllä leikkausveitsellä tehtiin viiltoja aivojen otsalohkojen molemmille puolille. Leikkauksella oli tarkoitus "uhrata potilaan mielikuvitus, jotta hän pääsi eroon patologisista kuvitelmista", kuten toinen menetelmän kehittäjistä totesi.

Potilaat jäivät usein – eivät kuitenkaan aina – leikkauksesta henkiin, mutta henkisesti alentuivat lapsen tasolle. Pietikäisen mukaan lobotomia muutti persoonallisuutta pysyvästi.

– Leikatuista saattoi tulla lapsekkaan tyytyväisiä omaan tilaansa, mutta se oli passiivista tyytyväisyyttä, ajelehtimista elämän virrassa. Lobotomia näytti usein latistavan potilaan persoonallisuuden ja "sosiaalisen aistin" eli kyvyn käyttäytyä normien mukaisesti muiden ihmisten seurassa. Lobotomian jälkeinen elämä oli monelle elämää vailla ilon, surun tai liikutuksen kyyneleitä, hän kirjoittaa.

– Näiden menetysten vastapainoksi leikattu potilas saattoi päästä eroon henkisestä tuskastaan tai ainakaan hän ei enää välittänyt siitä.

Lobotomian Nobel-palkinto innoitti lääkäreitä

Lobotomia sai aikanaan suurta huomiota, ja toinen lobotomian psykokirurgisen menetelmän kehittäjistä, Egas Moniz, sai siitä Nobel-palkinnon vuonna 1949, Pietikäinen kirjoittaa.

Kellokoskella tehtiin vuosien 1949–1960 välillä 188 leikkausta, valtaosa 50-luvun alulla. Oli siis ilmeistä, että Nobel-palkinto herätti kiinnostusta menetelmää kohtaan.

Suomeenkin kaavailtiin noihin aikoihin omaa psykokirurgista sairaalaakin, mutta rahoitus ei riittänyt. Leikkauksia kuitenkin tehtiin vielä pitkään, vaikka kansainvälisesti toimenpiteen kritiikki yltyi. Potilaan persoonallisuuden latistavat vaikutukset oli huomattu, mutta toisaalta niistä ei aina välitetty. On viitteitä siitä, että leikkauksia käytettiin joskus nimenomaan rauhoittamaan hankalia ja vaikeasti oireilevia potilaita.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Nikkilän sairaala lobotomiassa käytetty käsipora

Nikkilän sairaalassa lobotomiaan 1950-luvulla käytetty käsipora. / Helsingin kaupunginmuseo / CC BY 4.0

Suomessa lobotomiaa tehtiin myös nuorille ja lapsille. Potilaalta ei tarvittu lupaa aivoleikkauksen suorittamiseen. Usein potilaat oli diagnosoitu skitsofreenisiksi, mutta perusteiksi riittivät myös masennus ja itsetuhoisuus.

Lopulta 1950-luvulla lääkemuotoinen hoito alkoi yleistyä ja syrjäyttämään leikkauksia.

Psykokirurgiaa kuitenkin harjoitettiin Suomessakin vielä 1970-luvun alkupuolelle saakka. Tuolloin leikkaukset olivat kuitenkin kehittyneet ajan myötä, eivätkä enää tehneet niin suurta vahinkoa potilaan aivoihin.

Potilaita vaivutettiin koomaan insuliinilla

Vaikka esimerkiksi sähköshokit ovat edelleenkin mielenterveyshoidossa käytössä oleva, varsin tehokas hoitomuoto, eivät historiassa shokkihoidot olleet niin vaarattomia kuin nykypäivänä.

Yksi shokkihoitojen muodoista oli insuliinihoito, jossa potilas vaivutettiin koomaan kymmeniä kertoja useiden viikkojen aikana. Potilaalle annettiin insuliinipistoksia, kunnes hänen verensokerinsa laskivat tarpeeksi ja hän vaipui siitä johtuvaan koomaan.

Potilas oli koomassa noin tunnin, jonka jälkeen hänet herätettiin antamalla sokeriliusta letkulla, joka usein oli työnnetty sieraimesta vatsaan.

Insuliinihoito oli vaarallista, koska liian suuri annos oli tappava. Myös liian pitkään jatkunut kooma saattoi aiheuttaa aivovahinkoja tai kuoleman.

Lääkkeiden pääasiallinen tarkoitus oli väsyttää

Jo 1800-luvulla mielen sairauksia hoidettiin muun muassa rauhoittavilla lääkkeillä. Niihin lukeutui esimerkiksi morfiini, sekä kloraalihydraatti, jolla myös oli rauhoittavia vaikutuksia. Se oli voimakas lääkeaine, ja liian suuri annos saattoi johtaa kuolemaan. Nykyään kloraalihydraatti tunnetaan kansankielisesti tyrmäystippoina.

– Käytössä olleet rohdot olivat enimmäkseen joko rauhoittavia – tai paremminkin väsyttäviä – lääkkeitä ja unilääkkeitä, Pietikäinen kirjoittaa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Lapinlahden sairaalan eristysselli

Lapinlahden sairaalan eristysosaston selli. / Helsingin yliopistomuseo

– Keskeistä on ollut potilaan rauhoittaminen ja tämän mielentilan edes hetkittäinen selkeyttäminen, jolloin potilas on tullut "mukautuvaksi ja helpommin käsiteltäväksi".

Joskus rauhoittaviksi tarkoitettujen lääkkeiden vaikutus oli päinvastainen halutusta. Esimerkiksi kannabis saattoi pahentaa joidenkin potilaiden harha-aistimuksia, sillä se sisältää psykoaktiivista THC:ta.

Pitkä ja karu tie nykyisiin hoitomuotoihin

Ensimmäiset psykoosilääkkeet otettiin käyttöön 1950-luvun puolivälissä, ja niistä saatiin apua esimerkiksi skitsofrenian aiheuttamien harhojen hoitoon. Lääkkeet myös syrjäyttivät monet edellä kuvatuista hoitomuodoista, joiden tehosta oli epävarmoja tuloksia.

Ennen moderneja psykoterapian ja lääkehoidon kehittymistä mielisairaaloiden hoitojen tarkoitus vaikuttaa usein olleen enemmänkin rauhoittaa ja tehdä hänestä helpommin käsiteltävän, kuin hoitaa itse sairautta.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Pakkopaita

Miesten nahkainen pakkopaita. / Helsingin yliopistomuseo

Pietikäinen kuitenkin toteaa kirjassaan, ettei menneitä hoitomuotoja tule verrata liiaksi nykyisiin standardeihin, koska lääkärit ovat käyttäneet niitä sen hetkisten tietojen ja tutkimusten perusteella. Esimerkiksi shokkihoidot olivat tuohon aikaan edistyksellisiä menetelmiä, kuten myös lobotomia.

Potilaille, jotka ovat näissä hoitomuodoissa menettäneet terveytensä tai pahimmillaan henkensä, ei tietenkään ole apua siitä, että nykyään hoidot ovat kehittyneet pitkälle noista ajoista.

On kuitenkin nykyisten potilaiden onni, että jotkut näistä kokeiluista ovat osaltaan auttaneet kehittämään mielenterveyshoitoa ja muuttamaan lähestymistapoja mielen moninaisten ongelmien hoitamiseen.

Lähde: Kipeät sielut – Hulluuden historia Suomessa, Petteri Pietikäinen. Gaudeamus 2020.

Lue myös: Suomalaisen mielenterveyshoidon historia kätkee sisäänsä synkkiä hetkiä – potilaita huutokaupattiin ja steriloitiin

Video: Rikospaikka vieraili muurin ja kuuden lukitun oven takana – tällainen paikka on psykiatrinen vankisairaala

9:07img

Tuoreimmat aiheesta

Mielenterveys