Lola Wallinkoski puhuu tuoreessa paljastuskirjassaan kohtaamastaan rasismista avoimesti.
Lola Wallinkosken uutuuskirjassa Lola – Kahdet kasvot on yhtenä kantavana teemana hänen kokemansa rasismi. Yksi kirjan kappaleistakin on nimeltään Värivirhe.
Kappaleen alussa kerrotaan, kuinka median rasismimyllytys alkoi heti, kun hänet oli valittu Miss Suomi -kilpailun semifinalistien joukkoon. Wallinkoski kertoo törmääväänsä rasismiin yhä tänäkin päivänä.
– Se on joka päivä läsnä. Sitä ei muut näe, koska minut nähdään vain julkisena ihmisenä. Rotuasiaa ei nähdä, Wallinkoski pohtii.
"Minun mustuuteni vastakohtana puhuttiin elovenojen maasta. Minussa oli tummaa hehkua, suklaista ihoa, Afrikan tähteä, mustaa magiaa ja pantteria." Lola – Kahdet kasvot
– Aina, kun näen jostain ihmisestä, ettei hän ole syntyperältään suomalainen, tunnen heti, että meillä on joku yhteys. Sellainen, jota muilla ei ole. Vaikkei se kehittyisikään ystävyydeksi tai miksikään muuksikaan.
Wallinkoski myöntää olevansa huolestunut tämän päivän rasistisesta ilmapiiristä ja siitä, mihin suuntaan Suomi on menossa.
– Kyllä mua se huolestuttaa. Se on jäätävää, että tämä joudutaan kokemaan uudestaan yhtä pahana, mitä se silloin joskus pahimmillaan oli, niin kuin minun elämäni alkuaikoina. En ajatellut sen menevän näin pahaksi.
Taloudellinen tiukkuus kiristää aina myös asenteita ja vahvistaa rasismia. Kun omalla kansalla ei mene hyvin, on jokainen ulkomaalaisen näköinen potentiaalinen uhka, viemässä meidän etujamme. Tällaisessa ilmapiirissä kilpailin maan kauneimman tittelistä. Lola – Kahdet kasvot
– Suomessa on niin helppoa yleistää. Jos yksi on tai tekee, niin kaikki muutkin. Oli se sitten väriasia tai suuntautuminen tai mikä tahansa muu.
Ilmapiiristä huolimatta Wallinkoski kruunattiin vuonna 1996 Miss Suomeksi. Samana vuonna hän sijoittui Miss Universum -kilpailussa kolmanneksi.