Lomarahojen leikkaukset hiertävät kunta-alan palkkaneuvotteluissa – "Tästä on kikyssä sovittu"

palkka, raha
Shutterstock
Julkaistu 03.02.2018 16:19
Toimittajan kuva

Antonia Berg

antonia.berg@mtv.fi

Kunta-alan neuvottelut jatkuivat tänään puoliltapäivin. Neuvotteluosapuolet toivovat pääsevänsä ratkaisuun vielä viikonlopun aikana. Neuvottelut ovat kuitenkin olleet tavallista vaikeammat.

– Liittokierros tuo aina pöytään enemmän asioita kuin keskitetty ratkaisu, kun tekstit ovat auki. Tavaraa on nyt poikkeuksellisen paljon, toteaa OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen.

Olli Luukkainen

OAJ:n Olli Luukkainen.

Lomarahat hiertävät

Palkkaratkaisun lisäksi yksi sopimusneuvottelujen kipukohdista on julkisen sektorin lomarahaleikkauksen kompensaatio.

Superin puheenjohtaja Silja Paavola muistuttaa, että nimenomaan julkinen sektori teki paljon Suomen kansantalouden eteen kilpailukykysopimuksessa. Työaikaa myös pidennettiin 24 tunnilla.

– Nyt kun maalla ja kunnilla menee hyvin ja bruttokansantuote nousee kohisten, ei voi olla niin, ettei julkinen puoli voisi saada siitä hyvästä mitään, Paavola jatkaa.

Kuntatyönantajien työmarkkinajohtaja Markku Jalosen mielestä hankalin kysymys näissä neuvotteluissa on julkisen sektorin lomarahaleikkauksen kompensaatio.

Markku Jalonen

– Tästä on kilpailukykysopimuksessa sovittu ja kuntatyönantajat pitää tietysti siitä kiinni, Jalonen sanoo.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa