Noin puolen miljoonan suomalaisen työehdoista väännetään seuraavien kuukausien aikana, kun kunta- ja hyvinvointialan sopimusneuvottelut käynnistyvät ensi viikolla.
Palkankorotusten taso on ennakkoarvioiden mukaan hankala kysymys myös julkisella puolella, kun kohta päätetään niin opettajien, hoitajien kuin lääkäreiden työehdoista.
Kunta- ja hyvinvointialan sopimusneuvottelut ovat ihan oma taistonsa, vaikka yksityisellä puolella on viime viikkoina lyöty lukkoon useita työehtosopimuksia.
Oma elementtinsä on kunta-alalle kolme vuotta sitten tehty palkkaohjelma, jonka korotuksia on vielä pari vuotta jäljellä ja palkansaajat hamuavat sen päälle paljon lisää.
Vuodelle 2026 on ohjelman mukaan tulossa 0,8 prosentin korotus ja vuodelle 2027 on tulossa 1,2 prosentin korotus, jos vanhaa palkkaohjelmaa ei irtisanota.
– Me haluamme pitää palkkaohjelmasta kiinni, se on erittäin tärkeä työntekijöiden työn arvostuksen ja palkkatasa-arvon kannalta, sanoo neuvottelujärjestö Jukon sekä opettajien ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto.
Aiotaanko irtisanoa?
Työnantajapuoli suhtautuu palkkaohjelmaan nihkeämmin. Palkankorotuksilla on suuri merkitys julkiseen talouteen.
– Työnantajien puolelta otamme tämän palkkaohjelman osaksi neuvotteluita, Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajien toimitusjohtaja Henrika Nybondas-Kangas toteaa.
MTV Uutiset kysyi jatkokysymyksenä KT:n toimitusjohtajalta, aiotaanko palkkaohjelma irtisanoa?
– Tätä en voi kommentoida, Nybondas-Kangas vastasi.
"Kallis ratkaisu"
Vientialojen määrittämä yleinen palkankorotuslinja on nyt noin kahdeksan prosenttia kolmessa vuodessa.
Ainaisissa talousvaikeuksissa oleva kunta- ja sote-työnantaja kuvaa kahdeksan prosentin linjaa näin.
– Se on meille kallis ratkaisu, Nybondas-Kangas sanoo.
Palkankorotusten lisäksi vääntöä syntyy muustakin. Hoitajat ovat esimerkiksi tehneet opintomatka Norjaan, josta haluttaisiin kopioida lyhyempi työaika yötyötä tekeville.
Tehystä kerrotaan, että esimerkiksi Norjassa vuorotyötä tekevillä on lyhyempi työaika. Maassa yötyötä tekevillä on 35 tunnin viikkotyöaika.
– Mehän tiedetään tutkimuksesta, että yötyö on tosi vakava riski meille hoitajille, se sairastuttaa, pahimmillaan tappaa, kertoo Tehyn puheenjohtaja ja Sote ry:n neuvottelija Millariikka Rytkönen.
– Yötyö lisää esimerkiksi syöpäriskiä. Työnantaja kompensoi tätä haittaa lyhyemmällä työajalla. Tämä voitaisiin ottaa meilläkin neuvotteluissa esille, Rytkönen sanoo.
Rytkönen tai Jukon puheenjohtaja Murto eivät halua kommentoida palkankorotustavoitteitaan julkisuudessa, mikä on ollut yleinen tapa työmarkkinoilla.
Kunta- ja hyvinvointialan nykyiset sopimukset umpeutuvat huhtikuun lopussa ja neuvottelut uusista sopimuksista käynnistyvät ensi tiistaina.