Onko liian aikaista alkaa hehkuttaa joulua? Mariah Careyn hitin ystävien mielestä kenties ei – mutta teksasilaisbaari on eri mieltä!
Joululaulut alkavat raikua kaupoissa toisinaan liiankin aikaisin. Teksasilaisbaari sai tarpeekseen kaikkien aikojen jouluhitistä, ja päätti kieltää sen, kertoo CNN.
Lue myös: Kuinka pitkälle Vihreät kuulat -hullutus vielä menee? Uutuustuotteessa maistuu jälleen kerran mielipiteet jakava makeinen
"En vihaa joulua", vakuuttelee baarin johtaja
Dallasissa sijaitseva baari kielsi Mariah Careyn All I want for Christmas is you -hitin soittamisen ennen joulukuun alkua. Joulukuussakin kappaletta saa soittaa tasan kerran päivässä.
– En vihaa Mariah Careyta, enkä vihaa joulua, vakuuttaa Stoneleigh P -baarin johtaja Laura Garrison.
Lue myös: Suosikkisuklaan myynti ei loppunutkaan – siirtyi yllättäen Alkon hyllyyn
Jos kappale alkaa soida, henkilökunta tarttuu kaukosäätimeen
Garrisonin mukaan asiakkaat kuitenkin luukuttavat jenkkilaulajan hittiä aivan liikaa pitkään ennen joulua. Jos kappale siis alkaa soida baarin jukeboxista marraskuussa, sen yli hypätään henkilökunnan suosiollisella avustuksella.
– Kun kuulemme [kappaleen] kilkahdukset, juoksemme kaukosäätimen luo. Meillä on nappi, jolla kappaleen voi skipata.
Lue myös: Hankasalmella sijaitsee jokaisen joulufanin unelmaosoite! Maunon vaimo nimesi Enkelparventien: "Jonkun mielestä tien nimi on huonoa huumoria"
Fanit kiukustuivat
Fanit ovat ottaneet säännöstä nokkiinsa. Myös Carey itse reagoi kieltokylttiin. Katso juttu yllä olevalta videolta!
– Aion toistaa sitä miljoona kertaa joulusesongin aikana, ja ensi vuonnakin.
Pidemmällekin toki voisi mennä: jo vuonna 2019 brittiliike kielsi kaikkien modernien jouluhittien soittamisen työntekijöidensä hyvinvoinnin vuoksi!
Lue myös: Saattohoidossa pyritään luomaan rauhan tunnelmaa – tällainen on viimeinen joulu: "Sain vielä kuulla joululauluja ja olla läheisteni kanssa tämän hetken"
"Tätä sääntöä täytyisi soveltaa kaikkiin joululauluihin"
Kieltokyltille löytyi myös kannattajia: monien mielestä joululaulujen turhan aikaisen soittamisen kieltäminen on hyvä idea.
– Tätä sääntöä täytyisi soveltaa kaikkiin joululauluihin, tämän voisi lisätä perustuslakiin, yksi sääntöä kannattava kommentoi.
Lue myös: Baileys-joulukalenteri, lakupiippuja ja Pilttiä – tässä uudet ja parhaat herkkujoulukalenterit vuodelle 2021
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Lähde: CNN