Saattohoitokodissa vietetty joulu jää ihmisen viimeiseksi. Viimeisillä hetkillä kirkastuu se, mikä joulussa ja elämässä oikeasti on tärkeää. – Vuoteiden äärellä käydään aika isoja keskusteluja. Muistellaan yhteisiä vuosia ja annetaan ohjeita siihenkin, miten toivoisin, että minut muistetaan ensi vuonna, Koivikko-kodin johtaja Riikka Koivisto sanoo.
Resepti, lähete, potilasohje. Lääkäriltä voi saada monenlaisia määräyksiä. Kun sairaus on edennyt pitkälle, hän voi antaa myös saattohoitopäätöksen.
Silloin ihmisen on aika valmistautua omaan kuolemaansa.
– Tai toisaalta jäljellä olevaan elämäänsä, Koivikko-kodin johtaja Riikka Koivisto muistuttaa.
Koivikko-koti on saattohoitokoti Hämeenlinnassa. Siellä hoidetaan ihmisiä kaikista elinkaaren vaiheista, aina 18-vuotiaasta alkaen.
Kun toivoa paranemisesta ei enää ole
Kun parantavia hoitoja ei enää ole eikä sairauden etenemistä voida pysäyttää tai jarruttaa, on aika tehdä saattohoitopäätös. Hoitava lääkäri tekee päätöksen yhdessä potilaan kanssa. Se merkitsee, että hoito jatkuu aktiivisena oireiden hoitona, mutta toivoa paranemisesta ei enää ole.
Saattohoitoaika on keskimäärin kaksi viikkoa, toisinaan kuukauden, joskus vain päiviä. Noinakin hetkinä on vielä paljon elämää jäljellä, Koivisto muistuttaa.
– Saattohoitoaika on paljolti omaan kuolemaan valmistautumista, mutta myös jäljellä olevan elämän mahdollisuuksille avautumista: läheisiin keskittymistä ja tärkeiden asioiden tekemistä, Koivisto kuvailee.
"Ihminen on mennyt lääkärille, ja ollaankin saattohoitovaiheessa"
Toisinaan saattohoito voi tulla yllätyksenä. Lääkäriin mennään pitkään vaivanneen sitkeän kivun vuoksi, ja lopputuloksena onkin muutamia viikkoja elinaikaa. Silloin mieli ei aina ehdi tottua ajatukseen.
"Saattohoitoaika on paljolti omaan kuolemaan valmistautuista, mutta myös jäljellä olevan elämän mahdollisuuksille avautumista."
– Toisaalta voi olla, että ihmisellä on ollut suuri toive siitä, että sairaus olisi vielä parannettavissa tai että hyvillä hoidoilla olisi vielä saatavissa lisäaikaa. Silloinkin voi tulla yllätyksenä, miten hurjan nopeasti loppuvaihe etenee, Koivisto sanoo.
– On tilanteita, että ihminen on mennyt lääkärille, ja sairaus on löydetty niin pitkälle edenneenä, että ollaankin saattohoitovaiheessa. Se on inhimillisesti melko suuri asia vastaanottaa.
Aina omaa kuolemaansa ei voi hyväksyä. Moni kuitenkin ehtii jotenkin tulla sinuiksi asian kanssa.
Joulu alkaa jo marraskuun lopussa
Joulu saattohoitokodissa alkaa jo marraskuun lopussa. Kun vapaaehtoiset soittavat pianoa ja laulavat, potilaiden toiveissa alkaa pikkuhiljaa kuulua joulukappaleita. Ensin sisään tuodaan yksi joulukuusi, sitten toinen.
– Meillä on kaksi joulukuusta, jotta ne riittävät koko joulukauden. On lyhtyjä, joissa on kausivaloja. Ne tuovat joulun tunnelmaa, Koivisto kuvailee.
Potilaiden pöydille valmistellaan joulukalenterit, pienet pussukat, joista voi aamuisin löytyä pieni makea yllätys, jouluinen runo, laulunpätkä tai kuva. Kukin saa yhden kalenteriluukun kerrallaan – koskaan ei voi tietää, montako luukkua ihminen ehtii avata.
– Joulua rakennetaan niin, että hekin, jotka eivät ehdi joulua täällä viettää, ehtisivät saada itselleen sellaista joulun tunnetta, Koivisto sanoo.
Joulu on tunnetila
Joulu on tunnetila, joka pystytään rakentamaan valoin, äänin ja tuoksuin. Siksi joulua voisi saattohoitokodissa juhlia tarvittaessa vaikka kesällä.
Potilaiden pöydille valmistellaan joulukalenterit, pienet pussukat.
– Jos potilas olisi oikein jouluihminen, tekisimme joulun hänen huoneeseensa, Koivisto lupaa.
"Jouluna ikävöi ihmisiä, joita ei ole saanut vierelleen "
Viimeinen joulu pyritään järjestämään rauhalliseksi. Keittiöstä leijailee jouluruokien tuoksu, kun emäntä kokkailee perinteisiä suomalaisia jouluruokia: kinkkua, laatikoita ja erilaisia kaloja. Pöydässä on tarjolla konvehteja ja ruoan kanssa olutta ja viiniä.
Koivisto ja henkilökunta haluavat työllään varmistaa, että joulun voi aistia kokonaisvaltaisesti. On musiikkia, joulun koristeita ja joulupukkikin vierailee aattona. Myös läheiset tulevat vierailulle.
– Vuoteiden äärellä käydään aika isoja keskusteluja. Muistellaan yhteisiä vuosia ja annetaan ohjeita siihenkin, miten toivoisin, että minut muistetaan ensi vuonna. Tunteita on paljon pinnassa, Koivisto sanoo.
Viimeinen joulu pyritään järjestämään rauhalliseksi.
Toki myös yksinäisyys näkyy. Kaikilla ei ole läheistä, joka voisi valvoa vuoteen vierellä. Toisinaan välit ovat jostain syystä katkenneet.
– Tietyllä tavalla joulu korostaa sitä, että ikävöi ihmisiä, joita ei ole saanut tänne vierelleen tai ei jostain syystä ole pystynyt tapaamaan, Koivisto kuvailee.
Silloin vierellä valvovat henkilökunnan jäsenet ja vapaaehtoiset. Puristavat kättä ja varmistavat, että yksin ei tarvitse olla.
Myös viimeisessä joulussa voi olla iloa
Saattohoitoon lähtiessään moni ottaa omaan huoneeseensa mukaan kotoa jotakin pientä ja tärkeää. Esine tai koriste voi muistuttaa kodin tai vaikkapa joulun tunnelmasta. Myös vieraat ja läheiset saavat jouluna tuoda mukanaan joulukukkia tai pienen koristeen.
– Joulussa voi olla iloa, vaikka ollaan saattohoitokodissa ja äärimmäisen isojen luopumisten ja jäähyväisten äärellä, Koivisto kuvailee.
– Täytyy aina muistaa, että elämää on vielä jäljellä saattohoitokodissakin. Jos tilanne omassa mielessä on se, että on pitkään valmistautunut omaan kuolemaansa ja pystyy näkemään, mikä juuri tänään on tärkeää ja mahdollista, sitä kautta myös ilo on mahdollinen: sain vielä kuulla joululauluja, sain vielä olla läheisteni kanssa tämän joulun hetken.
Jos potilaalla on esimerkiksi joulun suhteen jonkinlaisia toiveita, ne pyritään aina toteuttamaan. Ihmiselle voidaan leipoa kuivakakkua tai vaikkapa erityisiä joulutorttuja.
– Muutenkin ihmisellä voi olla mielitekoja: jos ei pysty paljoa syömään tai nielemään, voi silti olla lapsuudesta jokin pieni muisto, joka liittyy joulun aikaan. Silloin tätä muistoa lähdetään hakemaan, jos se vain suinkin on mahdollista, Koivisto kuvailee.
Koivikko-kodin johtaja Riikka Koivisto
"Siinä huomataan, miten pieniä toiveet voivat olla"
Toiveita saattohoitokodissa on esitetty kaalikeitosta etanoihin tai pateeseen. Nekin saatiin järjestymään; potilas siemaili samppanjaa samalla, kun sai nauttia etana-ateriasta.
Jouluna moni haluaa ulos nähdäkseen vielä joulun valot ja lyhdyt. Vaikka ei jaksaisi istua, joulusaunaan pääsee pesusängyllä.
– Siinä huomataan, miten pieniä toiveet voivat olla, Koivisto sanoo.
Istu vierelle, kuuntele joulun rauhaa
Monelle joulu saattohoidossa on myös haikea ja täynnä luopumisen surua. Osa läheisistä jännittää vierailulle tulemista: entä, jos en osaa sanoa mitään, tai en osaakaan toimia oikein. Jos loukkaankin puhumalla väärin?
Ei tarvitse jännittää, Koivisto lohduttaa. Hän toivoisi, että ihmiset voisivat olla ihmisiä paitsi toisilleen, myös itselleen.
– Nähkää sen merkitys, että olemme olemassa vain, kun olemme vuorovaikutuksessa toistemme kanssa. Miksi emme antaisi toisillemme rakkautta, turvallisuuden tunnetta ja arvostusta? Se on juuri nyt mahdollista. Välittäminen on juuri nyt mahdollista, hän muistuttaa.
– Oikeasti merkitystä on sillä, että on ihmisiä lähellä, heistä välittää ja he välittävät sinusta. Sinusta pidetään huolta. Elämällä on merkitystä, ja että on tilaa tässä ja juuri nyt pysähtyä miettimään, mitä elämä on ollut ja mikä jäljellä olevassa elämässä on tärkeää.
Läheiselle hän sanoisi vain: tule käymään. Istu vierelle, kuuntele maailmaa ja joulun rauhaa. Käteenkin voi tarttua, eikä aina tarvitse sanoa mitään.
– Ole hetkinen siinä rinnalla. Se jo eleenä on todella suuri.