Kaikki eivät innostu jouluisista rallatuksista – tämän takia joulumusiikki voi ärsyttää

1:35img
Tällaisia ovat joulun 2021 hittilelut!
Julkaistu 06.12.2021 17:02

Emmi Niiniaho

Minkä takia joululaulut käyvät joidenkin hermoille ja miten tilannetta voisi helpottaa?

Ihmiset suhtautuvat joulumusiikkiin hyvin eri tavoin. Osa on "sormi liipaisimella" vaihtamassa Jouluradion taajuuksille heti marraskuun alussa, kun osalle taas kauppakeskuksissa soivat joulurallatukset käyvät saman tien hermoille.

Erään vuonna 2017 toteutetun tutkimuksen mukaan 17 prosenttia yhdysvaltalaisista shoppailijoista ei pidä joulumusiikista. Samaisen tutkimuksen perusteella 25 prosenttia vähittäiskauppojen henkilökunnasta sekä Yhdysvalloissa että Isossa-Britanniassa vastasi, että joulumusiikki saa heidän olonsa vähemmän juhlavaksi. 16 prosentin mukaan jouluinen musiikki heikentää heidän henkistä hyvinvointiaan.

joulumasennus

Osalle jouluun liittyvät odotukset ja paineet tuottavat ylimääräistä stressiä ja huolta.

Klarnan toteuttaman tutkimuksen mukaan suomalaiset taas eivät pidä Mariah Careyn jouluisesta, All I Want For Christmas Is You -hittibiisistä aivan yhtä paljon kuin muut maat. Kyselyn mukaan suomalaiset pitävät Mariahin kappaleesta 15 prosenttia globaalia keskiarvoa vähemmän. Toisaalta seitsemän prosenttia  vastanneista suomalaisista pitää tämän jouluisen biisin kuuntelemista hyväksyttävänä aivan jokaisena vuodenaikana. 

Eräs baari Teksasissa jopa kielsi Careyn kappaleen soittamisen ennen joulukuuta. Juttu jatkuu videon alla.

2:11img

 Teksasilaisbaari sai tarpeekseen kaikkien aikojen jouluhitistä: Dallasissa sijaitseva Stoneleigh P kielsi Mariah Careyn All I want for Christmas is you -hitin soittamisen ennen joulukuun alkua.

Mistä johtuu, että kaikille jouluiset kappaleet eivät kuitenkaan aiheuta ilon tunteita, vaan pikemminkin stressiä?

Lue myös: Tässäkö kaikkien aikojen hienoin joulukalenteri? Iida teki 2-vuotiaalle pojalleen upean kalenterin kaapin kätköistä löytyneistä tarvikkeista

Musiikki herättää muistoja

Fox Newsin haaatatteleman yhdysvaltalaisen lääkärin, Elaine Rodinon, mukaan muistoihin ja tunteisiin liittyvällä musiikilla voi olla merkittävä vaikutus ihmiseen.

Rodino kertoo, että joidenkin ihmisten kohdalla joulumusiikin stressaavuus voi liittyä siihen, että kappale tuo pintaan huonoja muistoja tai negatiivisia kokemuksia menneisyydestä, jopa lapsuudesta asti.

– Musiikilla on kyky herättää tunteita ja muistoja. Monilla ihmisillä ei ole hyviä muistoja joulunajasta, joten musiikki herättää ne ei-niin-hyvät muistot, Rodino selittää.

joulumusiikki

Joulumusiikki voi herättää epämiellyttäviä muistoja menneisyydestä.

Jatkuvasti soitettuna joulumusiikki voi olla myös henkisesti kuluttavaa.

Osa saattaa yhdistää joulumusiikin jouluun liittyvään stressiin, kuten lahjojen ostamiseen, joulujuhlien järjestämiseen tai niihin osallistumiseen, sukulaisten kanssa vietettyyn aikaan, jouluruoan valmistamiseen ja ylipäätään muiden odotusten täyttämiseen.

Rodinon mukaan stressaamiseen taipuvaiset ihmiset voisivat koettaa tehdä joulunajasta itselleen helpompaa.

– Älkää uppoutuko vaatimuksiin koristeluista, joulukorttien lähettämisestä tai siitä, montako lahjaa kenellekin pitää ostaa, Rodino toteaa ja muistuttaa, että asioihin voi suhtautua helpommin, olematta kuitenkaan jouluvastainen.

Asiat voi tehdä sillä tavoin, mikä tuntuu omassa elämäntilanteessaan mukavalta ja oikealta.

Lue myös: Marttaliiton kotitalousneuvoja sanoo, miten kodin saa joulukuntoon "Nopeasti saa joulun, kun..."

Juurisyyn selvittäminen

Syy sille, miksi kokee stressiä tai alakuloisuutta joulun aikaan, kannattaa Rodinon mukaan selvittää.

Surullisten tunteiden äärelle pysähtyminen voi auttaa ymmärtämään, mistä kokemuksesta suru tai stressi kumpuaa.

– Aina on hyvä olla jonkinlainen aistimus siitä, miksi tuntee sillä tapaa, Rodino toteaa.

Lue myös: Pimeä vuodenaika saa monet syömään makeaa: Hanna Partanen kertoo, miksi konvehtirasiat ovat erityinen riski herkuttelijalle

Jos joulumusiikki tuntuu stressaavalta, sitä pystyy tietenkin kotonaan ja esimerkiksi autolla ajaessaan välttelemään, mutta kauppakeskuksissa tai ruokakaupassa joululauluille altistuu vähän väkisinkin. Rodino kehottaa tässä tapauksessa lätkäisemään korville omat kuulokkeet tai korvatulpat, jolloin joululaulujen äänen voi hukuttaa itse valitsemaansa musiikkiin.

Lue myös: Joulua ei voi olla koskaan liikaa, uskoo Keith – ripusti taloonsa 1,5 miljoonaa jouluvaloa: "Vaimoni sanoo, että se on vähän liikaa"

Lue myös: Jos haluat tämän joulukinkun, kannattaa toimia nopeasti: "Olemme jo monena jouluna myyneet loppuun"

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

Lähde: Fox News

Tuoreimmat aiheesta

Joulu