Lounais-Suomen poliisi selvittää suojelukoiriin kohdistunutta väkivaltaa. Tutkinnassa ovat seitsemän ihmisen toimet.
Tutkinnanjohtaja Mika Paaer sanoo, että poliisin on tarkoitus pian keskustella syyttäjän kanssa siitä, keitä on syytä epäillä rikoksesta.
– Poliisille on osoitettu tutkintapyyntö, ja siinä on nimetty henkilöitä. Nyt arvioimme syyttäjän kanssa, täyttääkö toiminta rikoksen tunnusmerkistön, Paaer sanoo STT:lle.
Epäilty rikos on tällä hetkellä eläinsuojelurikos. Paaer sanoo, että koiriin kohdistuvaa toimintaa arvioitaan muun muassa asiantuntijalausuntojen avulla. Hän ei kommentoi, ovatko kaikki seitsemän koiranomistajia vai onko joukossa myös kouluttajia tai muita ihmisiä.
Tapaus saattaa liittyä Oikeutta eläimille -järjestön salavideoihin
Oikeutta eläimille -järjestö julkaisi viime kuussa salavideoita, jotka paljastivat, että suojelukoiria koulutetaan Suomessa väkivaltaisin menetelmin, kuten potkimalla, päähän lyömällä ja kuristamalla.
Videoiden mukaan koulutuksessa käytetään myös sähkö- ja piikkipantoja. Piikkipantojen käyttö on Suomessa kielletty.
Järjestön mukaan väkivaltaa on käytetty koulutuksissa, joita ovat järjestäneet Saksanpaimenkoiraliitto ja sen Varsinais-Suomen sekä Kotkan alajaostot.
Itä-Uudenmaan poliisi epäilee, että osa video- ja kuvamateriaalista on kuvattu sen alueella. Tutkinta Itä-Uudellamaalla on vielä niin alkuvaiheessa, ettei tutkinnanjohtajan mukaan siitä voida antaa tarkempaa tietoa.