Helsingin poliisilaitos tutkii poikkeuksellista tapausta, jossa vuonna 1989 syntyneen naisen epäillään hankkineen aitoja susia risteyttääkseen niistä koirien kanssa niin sanottuja koirasusia.
Vyyhti alkoi selvitä, kun poliisi sai vihjeen siitä, että Kanta-Hämeen alueella asuvalla henkilöllä olisi mahdollisesti hallussaan aitoja, luonnonvaraisia susia.
Ilmeni, että eläimiä oli toimitettu piiloon naisen tuttavien luo, ja lopulta poliisi teki tammikuussa kolme kotietsintää eri puolille Etelä-Suomea.
– Löysimme yhteensä kolme eläintä, joiden asiantuntijat arvioivat olevan aitoja susia. Arvio tehtiin sekä eläinten ulkonäön että käyttäytymisen perusteella, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Anne Hietala Helsingin poliisilaitoksen tiedotteessa.
Dna-testit tulevat myöhemmin varmistamaan, ovatko kyseessä aidot sudet.
Kaksi epäiltyä sutta ulkosaunassa
Kaikki kolme löytynyttä sutta jouduttiin lopettamaan välittömästi. Arkojen ja stressaantuneiden eläinten katsottiin kärsivän ja olevan huonossa kunnossa, eikä ihminen voinut niitä käsitellä.
– Kahta eläimistä pidettiin pimeässä ulkosaunassa, jossa ei ollut kotietsintähetkellä tarjolla ruokaa eikä vettä. Asiantuntijoiden arvioiden mukaan kyseisten eläinten elämän jatkaminen olisi ollut vain kärsimyksen pitkittämistä, Hietala sanoo.
–Kun eläinten alkuperästä ei ollut mitään tietoa, lopettaminen oli ainoa vaihtoehto. Pelko määrittelemättömien, sudelta näyttävien ja arkojen eläinten luontoon pääsemisestä oli myös varteenotettava uhkakuva.
Poliisi selvittää eläinten alkuperän
Poliisi ei ole vielä saanut selville, onko eläimet tuotu Suomeen Venäjältä vai napattu luonnosta. Poliisi uskoo, että naisen tavoitteena oli risteyttää koiria ja susia koirasusiksi.
Hän on kasvattanut koirasusia vuosien ajan, ja tämän tilalta löytyi yhteensä yli 60 koiraa. Koirasusia on tiettävästi käytetty myös elokuvatuotannossa.
Eläimiä on poliisin mukaan pidetty puuttellisissa olosuhteissa vuosia, ja kohdeltu epäasiallisesti. Naista epäillään tämän takia myös törkeästä eläinsuojelurikoksesta. Rikosten epäillään tapahtuneen Lopin, Orimattilan ja Karkkilan alueella viime ja toissa vuoden aikana.
Naista epäillään todennäköisin syin törkeästä eläinsuojelurikoksesta ja luonnonsuojelurikoksesta. Eläimiä luokseen ottaneita naisen tuttavia epäillään myös luonnonsuojelurikoksista, minkä lisäksi toista epäillään myös eläinsuojelurikoksesta. Poliisi selvittää myös, liittyykö asiaan myös talousrikoksia.