Lumivyöryn alle jääneen lapsen etsinnät päättyneet Pallaksella: Poika löytyi kuolleena

5:19img
Yksi kuoli ja yksi kateissa Pallaksella vyöryn jäljiltä – "Lumi on arvaamaton elementti"
Julkaistu 04.01.2024 05:09

MTV UUTISET – STT

Muoniossa Pallastunturin alueella kadonneen, lumivyöryn alle jääneen lapsen etsinnät on päätetty. Poika löydettiin kuolleena. Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle.

Lapin poliisi kertoi eilen, että ulkopaikkakuntalaiset äiti ja alaikäinen lapsi olivat jääneet tiistaina hiihtovaelluksella lumivyöryn alle. Äiti löytyi tiistai-iltana kuolleena lumen alta, lapsi löytyi kuolleena torstaina.

Poikaa etsittiin tiistaista asti poliisin, pelastuslaitoksen, Rajavartiolaitoksen, vapaaehtoisen pelastuspalvelu Vapepan ja pelastushelikopterin voimin.

Lue myös: Lumivyöry vei äidin ja lapsen Pallastunturilla, tietävätkö matkailijat lumen riskit?

– Sääolosuhteet ovat vaaralliset, ja poliisi toimii tilanteessa työturvallisuus edellä, poliisi kertoo tiedotteessa.

Soittivat itse hätäkeskukseen

Poliisin mukaan äiti oli soittanut tiistaina iltapäivällä hätäpuhelun, jossa hän oli pyytänyt apua maastosta pois pääsemiseksi sääolojen vuoksi. Alueella oli tuolloin kova tuuli ja noin 23 astetta pakkasta.

Tehtävä siirtyi poliisille ja muuttui etsintätehtäväksi, kun pelastajat eivät löytäneet hiihtäjiä näiden ilmoittamalta reitiltä. Etsintöjen yhteydessä havaittiin lumivyörymä, jonka leveys oli noin 400 metriä.

Tutkinnanjohtajan mukaan hätäpuhelu oli tiettävästi viimeinen havainto kadonneista.

Poliisi muistutti eilen, että olosuhteet ovat alueella vaaralliset eikä etsintöihin tule lähteä omin päin.

Aiheesta lisää: Lumivyöryssä kuolleen naisen työpaikalla järkytyttiin – "Hän oli pidetty opettaja ja kollega"

MTV Pallaksen lumivyöryalueella – paikallinen laskija turmapaikasta: "Kyseessä on ihan yleinen hiihtoreitti"

Tuoreimmat aiheesta

Pallaksen lumivyöry