Pallaksen lumivyöryssä kuollut nainen oli pohjalainen liikunnanopettaja. Naisen työpaikalla tieto kuolemasta on otettu surulla ja järkytyksellä vastaan.
Vaasalaisen koulun rehtori kertoo MTV Uutisille, että tieto naisen kuolemasta tavoitti työyhteisön tänään puoliltapäivin.
– Tietenkin olemme järkyttyneitä. Hän oli pidetty opettaja ja pidetty kollega, rehtori summaa.
Naisen työpaikalla on tänään järjestetty kriisipalaveri tapahtuneen tiimoilta. Kokouksessa pohdittiin tukitoimia koulun henkilökuntaa ja oppilaita ajatellen.
MTV Uutiset ei julkista vaasalaiskoulun nimeä traagisesti menehtyneen naisen henkilöllisyyden suojelemiseksi.
Lue myös: Lumivyöryssä kuollut opettaja julkaisi lapsensa kanssa kuvan tulevasta hiihtoreissustaan jo ennen joulua
Muistotilaisuutta suunniteltu
Nainen on toiminut liikunnanopettajana sekä koulun nuoremmille että vanhemmille oppilaille.
Lukuvuoden on määrä alkaa ensi viikon maanantaina. Rehtorin mukaan pidetyn opettajan poismenoa on tarkoitus käsitellä henkilöstön ja oppilaiden kanssa jo heti samana päivänä.
– Olemme miettineet muistotilaisuuksia ja erilaisia briiffaustilaisuuksia henkilökunnalle ja oppilaillekin, rehtori kertoo.
Rehtorin mukaan muistotilaisuus ei tule olemaan julkinen tapahtuma.
Nainen menehtyi Muonion Pallastunturilla tapahtuneessa lumivyöryssä eilen. Nainen oli onnettomuuden aikaan hiihtoretkellä yhdessä alaikäisen lapsen kanssa. Nainen kertoi hiihtoreissusta sosiaalisessa mediassa joulun alla.
Julkisessa päivityksessä nainen kertoi olevansa matkalla kaamoshiihtämään Hetta-Pallaksen vaellusreitille lapsensa kanssa.
Myös lapsen uskotaan joutuneen lumivyöryn alle, mutta häntä ei ole toistaiseksi löydetty. Etsintöjä jatketaan.
Lumivyöryt ovat suomalaisittain harvinaisia. Viimeisten vuosikymmenten aikana kuolonuhreja on tullut vain muutama. Muonion kunnanjohtaja on kutsunut tapahtunutta "järkyttäväksi tragediaksi".