Pallastunturilla Muoniossa tapahtuneessa lumivyöryssä kuoli pohjanmaalainen liikunnanopettaja. Asia vahvistetaaan MTV Uutisille naisen työpaikalta.
Hiihtoretkellä oli mukana myös naisen alaikäinen lapsi, jonka etsintöjä jatketaan. Lapsen löytymistä elossa pidetään tosin epätodennäköisenä.
Yle kertoo, että lumivyöryn alle jääneet äiti ja lapsi ovat kotoisin pieneltä paikkakunnalta Pohjanmaalta. Vasabladetin mukaan äiti oli kotoisin Korsnäsistä.
Naisen ammatista uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
Liikunnanopettajana työskennellyt nainen kertoi sosiaalisessa mediassa jo ennen joulua tulevasta hiihtoreissustaan. Julkisessa päivityksessä nainen kertoi lähtevänsä kaamoshiihtämään Hetta-Pallakselle pian joulun jälkeen "rakkaan kiertuekaverinsa" eli alaikäisen lapsensa kanssa. Päivitykseen nainen oli liittänyt kuvan itsestään lapsensa kanssa.
Nainen myös kysyi julkaisussaan, voisiko joku lainata heille varmuuden vuoksi parit lumikengät mukaan.
Naisen työpaikalla tieto tämän kuolemasta saatiin tänään.
Täydennetty muiden medioiden tietoa uhrin kotipaikasta.
1:07