Luodit puhkoivat israelilaisten poliisien auton Länsirannalla – ministeri: "Terroristeja pitäisi ampua päähän"

Kolme poliisia on kuollut ampumavälikohtauksessa miehitetyllä Länsirannalla, kertoo poliisi. Kuolleista kaksi oli miehiä ja yksi nainen.

Hyökkäys tapahtui varhain tänään Tarqumiyan tiesululla lähellä Hebronin kaupunkia, kun poliisien autoa tulitettiin. Hyökkäyspaikalle saapunut lääkintähenkilöstö kuvasi hyökkäystä hyvin vakavaksi nähtyään poliisien luotien puhkoman auton.

Hyökkäyspaikalla käynyt Israelin kansallisen turvallisuuden ministeri Itamar Ben-Gvir vaati, että Länsirannalle perustetaan lisää tarkistuspisteitä.

– Israelilaisten oikeus elämään on tärkeämpi kuin palestiinalaishallinnon asukkaiden liikkumisvapaus. Sen sijaan, että terroristeja vapautetaan, heitä pitäisi ampua päähän, ministeri vaati.

Israelin joukot aloittivat keskiviikkona laajan sotilasoperaation Länsirannalla. Perjantaista saakka operaatio on keskittynyt Jeninin kaupunkiin.

Uutistoimisto AFP:n paikan päällä oleva kuvaaja kertoi, että Jeninistä kuultiin tänään edelleen jatkuvaa tulitusta ja räjähdyksiä.

Ainakin 22 palestiinalaista on saanut surmansa hyökkäyksessä sitten keskiviikon.

"Tasaamme tilit"

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu uhosi tänään "tasaavansa tilit" Hamasin kanssa, sen jälkeen kun Gazasta oli löydetty kuuden israelilaispanttivangin ruumiit.

–  He, jotka tappavat panttivankeja, eivät halua sopua Gazan aselevosta. Me tulemme etsimään teidät, otamme teidät kiinni ja me tasaamme tilit, pääministerin lausunnossa sanotaan.

Armeijan mukaan panttivankien ruumiit löydettiin Rafahin alueelta maanalaisesta tunnelista lauantaina. Ne saatiin tunnistettua tänään.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on vahvistanut, että yksi löydetyistä, 23-vuotias mies, oli kaksoiskansalainen, ja hänellä oli myös Yhdysvaltain kansalaisuus.

23-vuotias israelilais-amerikkalainen siepattiin Supernova-musiikkifestivaaleilta lokakuun alussa. Tuolloin Hamas ja muut palestiinalaiset äärijärjestöt hyökkäsivät Israeliin tappaen liki 1 200 ihmistä, valtaosin siviilejä. Samalla järjestöt ottivat yli 250 panttivankia.

Panttivangeista satakunta on edelleen Gazassa. Israelin armeijan mukaan heistä kymmenet ovat kuitenkin todennäköisesti kuolleet. Israelin armeija laskee mukaan panttivankeihin myös kuolleet niin kauan kuin heidän ruumiinsa on saatu takaisin ja tunnistettu.

Israel vastasi äärijärjestöjen hyökkäykseen tunkeutumalla Gazaan. Liki 11 kuukautta kestäneessä sodassa on sen jälkeen Hamasin alaisten Gazan terveysviranomaisten mukaan kuollut pitkälle yli 40 000 ihmistä.

Lue myös:

    Uusimmat