Kymmenet tuhannet protestoivat panttivankien palauttamiseksi sunnuntai-iltana.
Israelissa äärijärjestö Hamasin panttivankeina olevien ihmisten perheet vaativat maanlaajuista lakkoa, koska maan hallitus ei ole saanut aikaan sopimusta Hamasin ottamien panttivankien vapauttamisesta.
Israelin vaikutusvaltainen Histadrut-ammattiliitto ilmoittikin aloittavansa täysmittaisen lakon maanantaina vastauksena omaisten pyyntöihin. Panttivankien omaiset olivat aiemmin pyytäneet ammattiliittoa liittymään lakkoon.
– Panttivankien hylkääminen täytyy lopettaa. Olen tullut siihen lopputulokseen, että vain meidän ravistelumme voi vaikuttaa niihin, jotka ravistelua tarvitsevat, Histadrutin puheenjohtaja Arnon bar David sanoi sunnuntaina.
– Meidän täytyy saada aikaan sopimus, sopimus on tärkeämpää kuin mikään muu, hän lisäsi.
Osana lakkoa esimerkiksi koko Ben Gurionin lentokentän liikenne pysähtyy huomenna paikallista aikaa aamukahdeksalta.
Lakon lisäksi kymmenet tuhannet israelilaiset osoittivat sunnuntai-iltana mieltään panttivankisopimuksen aikaansaamiseksi.
Protesteja järjestettiin esimerkiksi pääkaupunki Tel Avivissa, jossa mielenosoittajat tukkivat keskeisen valtatien.
Panttivankien ruumiiden löytäminen järkytti
Israelin armeija löysi kuuden panttivangin ruumiit Rafahin kaupungista Gazassa lauantaina. Ruumiit saatiin tunnistettua sunnuntaina.
Myöhemmin sunnuntaina Israelin terveysministeriö kertoi arvioivansa oikeuslääketieteellisen tutkimuksen perusteella, että kuutta panttivankia oli ammuttu useita kertoja lähietäisyydeltä torstain ja varhaisen perjantaiaamun välisenä aikana.
– He olivat elossa, mutta Netanjahu ja hänen kuoleman kabinettinsa päättivät olla pelastamatta heitä. Meillä on yhä elossa olevia panttivankeja. Voimme yhä saada aikaan sopimuksen, Israelin oppositiopoliitikko Yair Lapid kirjoitti Facebookissa.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden vahvisti myöhemmin, että yksi löydetyistä, 23-vuotias mies, oli kaksoiskansalainen ja tällä oli myös Yhdysvaltain kansalaisuus.
23-vuotias israelilais-amerikkalainen siepattiin Supernova-musiikkifestivaaleilta lokakuun alussa. Tuolloin Hamas ja muut palestiinalaiset äärijärjestöt hyökkäsivät Israeliin tappaen liki 1 200 ihmistä, valtaosin siviilejä. Samalla järjestöt ottivat yli 250 panttivankia.
Panttivangeista satakunta on edelleen Gazassa. Israelin armeijan mukaan heistä kymmenet ovat kuitenkin todennäköisesti kuolleet. Israelin armeija laskee mukaan panttivankeihin myös kuolleet kunnes heidän ruumiinsa on saatu takaisin ja tunnistettu.
Israel vastasi hyökkäykseen tunkeutumalla Gazaan. Liki 11 kuukautta kestäneessä sodassa on sen jälkeen Hamasin alaisten Gazan terveysviranomaisten mukaan kuollut pitkälle yli 40 000 ihmistä.
Israelin kerrottiin iskeneen suojana toimineeseen kouluun
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahun kriitikot ovat syyttänet tätä Gazan sodan tarkoituksellisesta pitkittämisestä poliittisten syiden vuoksi.
Gazan sodassa kerrottiin uusista kuolonuhreista sunnuntaina. Hamasin hallinnoima Gazan terveysministeriö kertoi, että Israelin tekemässä iskussa kouluun kuoli ainakin 11 ihmistä. Kuolleiden joukossa oli yksi lapsi.
Gazan viranomaisten mukaan isku tehtiin kouluun, joka toimi suojana palestiinalaisille pakolaisille.
Nimettömän gazalaisviranomaisen mukaan koulussa toimi Hamasin poliisin sivupiste.