13 nuoren ryhmä oli retkellä Gatun-järvellä Panamassa. Retki päättyi traagisesti, kun seitsemän nuorista löydettiin kuolleina metsästä läheltä Espinaria, Colónin maakunnasta. Uhrit olivat 17–22-vuotiaita. Rikos on järkyttänyt maata.
Ryhmän loput kuusi nuorta pääsivät pakenemaan ja erikoistunut traumaryhmä hoitaa heitä, kertoo ylemmän syyttäjän Adolfo Pinedan toimisto BBC:lle. Toimistosta kuvailtiin rikosta "väkivaltaiseksi ja järkyttäväksi".
Yksi mies on pidätettynä murhasta epäiltynä. Mahdollisia rikoskumppaneita etsitään.
– Poliisiyksiköt eivät lepää ennen kuin tekijät löydetään, sanoi yleisen turvallisuuden ministeri Juan Manuel Pino.
Neljä ruumiista bunkkerissa, kolme ulkopuolella
Uhrien sukulaiset ilmoittivat nuoret kadonneiksi perjantai-iltana sen jälkeen kun oli kulunut useita tunteja siitä, kun nuoret olivat lähteneet järvelle.
Kadonneiden sukulaiset ja paikallisviranomaiset löysivät lauantaiaamuna seitsemän nuoren ruumiit metsästä järven läheltä.
Prensa Latinan mukaan neljä ruumista löytyi armeijalle kuuluneen hylätyn bunkkerin sisältä ja kolme sen ulkopuolelta. Paikallisten tiedotusvälineiden mukaan uhrien ruumiissa oli merkkejä väkivallasta ja kidutuksesta ja joidenkin tiedotusvälineiden mukaan myös ampuma-aseiden käytöstä.
– Tällaista ei ole koskaan nähty Colónin maakunnassa. Tämä on valitettavaa ja tuskallista. Ja hyvin outoa, kertoi Colónin kaupunginosan edustaja Édgar Gondola TVN:lle.
Traagisesta tapahtumasta selvinneet kuusi nuorta kertoivat kahden aseistautuneen miehen uhanneen heitä.
– Asiantuntijaryhmä tarjoaa tällä hetkellä psykologista apua onnettomuuden uhrien ja selviytyneiden perheille, viranomaiset kertovat.
Yksi mies on pidtetty tapauksen johdosta ja poliisi etsii mahdollisia rikoskumppaneita.
– Löydämme vastuussa olevat, sanoi yleisen turvallisuuden ministeri Juan Manuel Pino toimittajille.