Luoti lävisti asunnon ikkunan Porissa, paikalle useita poliisipartioita ja panssaroitu ajoneuvo

aop poliisi
Kuvituskuva. All Over Press
Julkaistu 20.07.2019 04:41

MTV UUTISET – STT

Asunnon ikkunan lävistänyt luoti johti poliisioperaatioon Porin Paratiisinmäessä perjantai-iltana.

Poliisi kertoo tiedotteessa, että se sai ilmoituksen tapahtuneesta illalla puoli yhdentoista aikoihin ja lähti paikalle usean partion voimin. Mukana oli työturvallisuussyistä myös panssaroitu ajoneuvo.

Poliisi otti kiinni useita henkilöitä, joiden osuutta asiaan selvitetään. Tapahtunutta tutkitaan vaaran aiheuttamisena, mutta poliisin mukaan nimike saattaa tarkentua tutkinnan edetessä.

Alueella liikkumista rajoitettiin ennen kuin ampumapaikka ja ampumisesta epäillyt paikallistettiin. Alue todettiin turvalliseksi hieman kello yhdentoista jälkeen illalla. Poliisi teki paikan päällä vielä puolen yön aikoihin tapahtumapaikkadokumentaatiota ja teknistä tutkintaa.

Tuoreimmat aiheesta

Pori