Elokuun viimeiset päivät vietetään sateisissa keleissä. Seuraavien päivien sää on viilenevä.
Tänään perjantaina sateet paikantuvat läntiseen Suomeen, jossa sadekertymät voivat olla mittavia.
Esimerkiksi Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla vettä voi kertyä yli 40 millimetriä.
– Jos voimakas kuuro osuu kaupunkialueelle, voi syntyä taajamatulvia, MTV Uutisten meteorologi Joonas Koskela kertoo.
Muualla maassa perjantaita vietetään melko selkeässä, lämpimässä, etelässä jopa helteisessä säässä.
Kumpparit jalkaan ja sateenvarjo laukkuun
Lauantain aikana saderintama liikkuu päivän aikana yli koko maan Lappia lukuun ottamatta.
Koska sateet ovat voimakkaita ja rintaman liike hidasta, myös lauantain sadekertymät voivat olla paikoin runsaita, ja tulvat edelleen mahdollisia.
Perjantaihin verrattuna lauantain lämpötilat ovat matalampia, ja miltei koko maassa jäädään 20 asteeseen tai sen alapuolelle.
Maan itäosassa 20 astetta voi rikkoutua, kun taas pohjoisimmassa Lapissa jäädään alle 15 asteen.
Sunnuntaina sää poutaantuu, kun saderintama väistyy Suomen yli itään.
Sateita esiintyy kuitenkin maan lounaisosissa sekä Pohjois-Pohjanmaalla. Satunnaiset kuurosateet ovat mahdollisia muualla Suomessa.
Lämpötilojen puolesta elokuun viimeistä päivää vietetään noin 15–20 asteen lukemissa kautta maan.