Luvassa kesäinen loppuviikko – mittarissa jopa yli parikymmentä astetta

Hiekkarannalla Lohtajalla 23. elokuuta 2015. Lukijan kuva: Matti Hietala
MTV UUTISET
Julkaistu 10.09.2015 07:26
Toimittajan kuva
Mona Haapsaari

mona.haapsaari@mtv.fi

@Monahaapsaari

Suomeen on vahvistumassa korkeapaine, joka tekee loppuviikon säästä kesäisen lämpimän.

Päivät ovat aurinkoisia ja heikkotuulisia ja varsin lämpimiäkin vuodenaikaan nähden.

MTV Uutisten meteorologin Visa Salojärven mukaan loppuviikosta ollaan selvästi pitkäaikaisten keskilämpötilojen yläpuolella. 

– Lämpötila kohoaa tänään 20 asteen paikkeille ja myös ylikin. Aamulla lämpötilat ovat 5-10 asteen välillä ja voi olla sumuista, mutta pilvien hälvettyä alkaa lämmetä. 20 asteen raja voi mennä rikki Etelä- ja Länsi-Suomessa.

Idässä ja pohjoisessa ollaan lähempänä 15 astetta, mutta varsinkin pohjoisessa on laajalti aurinkoista.

Huomennakin on poutaista ja aurinkoista koko maassa, ja myös pohjoisessa lämpötilat kohoavat pariinkymmeneen asteeseen.

Hiekkarannalla Lohtajalla 23. elokuuta 2015. Lukijan kuva: Matti HietalaHiekkaranta Lohtajalla 23. elokuuta 2015. Lukijan kuva: Matti HietalaMTV UUTISET

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa