Maa järisee Islannissa, eikä kukaan tiedä, milloin tulivuori purkautuu – avustustyöntekijä kertoo evakuoitujen pelosta

1:13img
Punaisen Ristin edustaja Hildur Vattnes Kristjansdottir kertoo videolla, kuinka ihmisiä autetaan.
Julkaistu 14.11.2023 20:53
Toimittajan kuva
Janne Ahjopalo

janne.ahjopalo@mtv.fi

Kalastajakylästä evakuoidut tuhannet ihmiset pääsivät pikaisesti hakemaan tavaroitaan. Punaisen Ristin edustajan mukaan asukkaat tarvitsevat aktiivisesti tukea ja tietoa.

Seisminen aktiivisuus ja maanalaiset laavavirrat kiihtyivät Islannin pääkaupungin Reykjavikin lähellä viikonloppuna. Viranomaiset evakuoivat lähes 4 000 ihmistä Grindavikin kalastajakylästä lauantaina 11. marraskuuta. 

Tiistaina autiossa kaupungissa oli vain vähän toimintaa. Suurin osa katuliikenteestä oli pelastusajoneuvoja ja hätätarvikkeita tuovia kuorma-autoja.

– Kun ihmiset pelkäävät, tarvitsevat he tukea ja tietoa. Tarjoamme ruokaa, suojaa ja turvapaikan. Siksi olemme olleet apuna muutaman päivän ajan, kertoo Islannin Punaisen Ristin edustaja Hildur Vattnes Kristjansdottir Reutersille.

Magman liikkuminen ylöspäin voi johtaa Fagradalsfjall-tulivuoren purkautumiseen vain noin 40 kilometrin päässä pääkaupungista Reykjavikista. Vielä ei ole tietoa, milloin ja kuinka rajusti tulivuori voisi purkautua.

Lue myös: MTV Islannissa: Evakuoidut saivat viisi minuuttia aikaa hakea tavaroita kodeistaan

Evakuoiduille etsitään majoitusta

Lähes kaikki Grindavikin 3 800 asukasta päästettiin hetkeksi takaisin maanantaina ja tiistaina hakemaan omaisuuttaan, viranomaiset kertoivat. Osa asukkaista pääsi hakemaan tavaroitaan pelastushenkilöstön autoilla, osa omilla autoillaan. 

Sosiaalityöntekijät ja Punaisen Ristin työntekijät ovat etsineet ihmisiä, jotka voivat tarjota evakuoiduille majoituksen.

– Nyt on auttamisessa menossa neljäs päivä. Suurin osa ihmisistä on jo lähtenyt järisevältä alueelta, sanoo Hildur Vattnes Kristjansdottir.

Katso videolta, kuinka evakuoituja autetaan!

Tuoreimmat aiheesta

Tulivuorenpurkaukset