Islannissa häämöttävän tulivuorenpurkauksen alta evakuoidun Grindavikin kaupungin asukkaita päästetään rajoitetusti koteihinsa hakemaan tärkeätä omaisuutta.
Tänään torstaina vain poliisin kontaktoimat asukkaat pääsevät hakemaan omaisuuttaan kodeistaan.
Tiedotusvälineiden edustajia ei tänään päästetä Grindavikiin.
Islannin turvallisuusviranomaisen mukaan valituille asukkaille paluu tapahtuu tarkkaan suunnitellusti pelastusajoneuvojen kyydissä ja poliisin valvonnassa.
Asukkaille suunnatussa tietoiskussa muistutetaan, että alueelle pääsee vain välttämättömässä tapauksessa yksi ihminen per kotitalous. Lista kotoa haettavista tavaroista on suunniteltava etukäteen.
Korkean riskin takia asukkailla on vain lyhyt aikaikkuna vierailla kodeissaan evakuoidulla alueella.
Paluu järjestetään vain todella tärkeiden asioiden hakemiseen. Niihin lasketaan lemmikit, passit, elintärkeät lääkkeet tai muut välttämättömyystarvikkeet.
Mahdollisesti lemmikkien pelastamista varten on otettava mukaan häkki. Muille tavaroille on oltava laukku.
"Sireenien soidessa on juostava"
Omaisuuttaan hakemaan palanneiden Grindavikin asukkaiden keskuudessa on ollut havaittavissa surua. Autojonoissa istuessaan osa ihmisistä on itkenyt, kertoo pelastustiimin jäsen Helga Linnet MTV:lle.
– Menemme heidän kanssaan sisään ja autamme keräämään tavarat. Jotkut talot ovat huonossa kunnossa, joten emme voi viipyä pitkään, hän kertoo.
– Jos sireenit soivat, on laskettava tavarat maahan ja juostava.
Linnetin mukaan tiistaina käynnit kodeissa jouduttiin lopettamaan äkillisesti, kun monitorit olivat havainneet kohonneita kaasupitoisuuksia. Poistuminen alueelta tapahtui 90 sekunnissa.
Vaikeuksista huolimatta Grindavikin asukkaat ovat pitäneet yhtä ja auttaneet toisiaan kykyjensä mukaan, vakuuttaa Suðurnesin poliisilaitoksen ylikonstaapeli Stefan Velemir.
– Islannissa yksi suurimmista uhistamme on luonto ja se näyttää nyt mahtinsa.