Maailmalla leviää hämmentävä juoksumuuli-ilmiö

Kiireiset ihmiset eivät enää ehdi lenkille, joten he ostavat rahalla juoksusuorituksia.

Maailmalla on alkanut levitä juoksumuuli- tai Strava-muuli-ilmiö, jossa menestyvät ihmiset palkkaavat muita juoksemaan lenkkejä puolestaan. Tarkoitus on leveillä suorituksilla tai pitää kulissia yllä sosiaalisessa mediassa tai liikuntasovelluksissa.

Katso jutun ylälaidan videolta, mistä oikein on kyse.

Ilmiö on levinnyt jo niin laajalle, että eräät ihmiset tekevät juoksumuulin toimenkuvaa kokopäivätyökseen.

Ilmiön taustalla on liikuntasovellus Strava, jolla on käyttäjiä lähes 200 miljoonaa ympäri maailmaa. Sovellukseen voi tallentaa tekemiään liikuntasuorituksia kuten juoksulenkkejä, ja nimen omaan niitä juoksumuuleilta tilataan.

Juoksuja myyviä henkilöitä on ainakin Indonesiassa, Norjassa ja Yhdysvalloissa. Tiktokissa eräs yhdysvaltalainen juoksumuuli kertoo avoimesti työnkuvastaan.

– Olen ollut jo yli vuoden Strava-muuli. Joku siis maksaa minulle, että juoksen heidän puolestaan, Veljko-käyttäjänimellä esiintyvä juoksumuuli kertoo.

– Tallennan tiedot kellollani tai joskus saan myös asiakkaan puhelimen mukaan, johon tiedot tallentuvat.

Kyseinen juoksumuuli ei kerro, kuinka paljon hän laskuttaa lenkeistään, mutta muualta tietoa löytyy. Pedestrian.tv kertoo eräästä yhdysvaltalaisjuoksijasta, joka laskuttaa yhdestä kolmeen dollaria jokaista mailia kohti, eli noin 0,7-2,1 euroa kilometriä kohti, riippuen vauhdista.

Indonesiassa Runner's World -lehden mukaan eräs 17-vuotias juoksumuuli veloittaa noin 0,30 euroa hidasvauhtisesta juoksusta ja kovavauhtisesta tuplat, eli noin 60 senttiä.

Lue myös:

    Uusimmat