Kalle Rovanperä sai kokea viime viikonloppuna, millaista on olla rallin maailmanmestari.
Rovanperän uran ensimmäinen MM-titteli sai sinettinsä lokakuun alussa ajetussa Uuden-Seelannin MM-rallissa. Toyota-kuljettaja ei ole juurikaan ehtinyt juhlia mestaruuttaan, jonka hän saavutti MM-sarjan historian ylivoimaisesti nuorimpana kuljettajana, 22-vuotiaana.
– Siinä oli yksi viikonloppu tyhjää Espanjan testien jälkeen, mutta silloinkin oli aikamoiset aikaeropöhnät päällä, koska ei siinä välissä ehtinyt lepäämään yhtään. Chillasimme sen viikonlopun kaverin kanssa, muuta ei ehtinyt tehdä. Täytyy myöhemmin juhlistaa perheen ja kavereiden kanssa, Rovanperä kertoi ennen perjantaina käynnistyvää Katalonian MM-rallia.
LUE MYÖS: Kalle Rovanperälta tiukka linjaus loppukaudesta – edessä leikkuriin joutuva MM-ralli: "Erittäin nautinnollista, kun kaikki sujuu"
Pienen rentoutumisen jälkeen Rovanperä palasi ralliauton rattiin jo viime viikonloppuna, kun hän osallistui Rallylegend-tapahtumaan San Marinossa. Sielläkin alla oli Toyota, tosin tallipäällikkö Jari-Matti Latvalan vanhemman ikäpolven Celica, jolla Rovanperä näytti myös drifting-taitojaan jättiyleisölle.
Tuleeko Kalle Rovanperästä toinen suomalainen Katalonian MM-rallin voittaja? Katso maailmanmestaruuden varmistaneen kuljettajan mietteet pääkuvan videolta!
Tuore maailmanmestari aiheutti tapahtumassa melkoisen sirkuksen, kun kaikki innokkaat rallifanit halusivat nähdä Toyotan suomalaistähden.
– Siellä oli aika hässäkkää koko ajan. Ei tarvinnut yksin lähteä huoltorekasta. Itsekseen ei pärjännyt huoltoparkissa, eikä päässyt oikein liikkumaan, Rovanperä kuvaili.
– Onhan se ihan siistiä, että fanit ovat siellä ja heitä varten siellä myös ajetaan. Tuli hyvä fiilis, kun vedettiin ”liippiä” ja fanit tykkäsivät. Silloin se on itsellekin kivaa.
LUE MYÖS: Kalle Rovanperä sortui samaan virheeseen kuin Kimi Räikkönen – kartturi paljastaa käänteentekevän hetken: "Haluan muuttaa kaiken"
Rovanperällä ja Toyotalla on vielä pientä panosta rallin MM-sarjassa, sillä valmistajien mestaruus on ratkaisematta. Toyotalla on tosin niin tukeva ote tittelistä, että tuplamestaruus voi ratketa jo viikonlopun Katalonian rallissa, jos tiimin kuljettajat selvittävät kunnialla kilpailun.
Rovanperä voi joka tapauksessa ottaa nyt hieman rennommin, kun tulosta ei tarvitse hakea hampaat irvessä.
– Totta kai nyt on hieman erilainen fiilis. Pitää yrittää vain nauttia. Tiimimestaruus on vielä ajettavana ja sen eteen pitää tehdä hyvää työtä, Rovanperä suunnitteli.
Katalonian asvalttikilpailu on aiemmin ollut haastava suomalaiskuljettajille. Meikäläisistä ainoastaan Tommi Mäkinen on onnistunut voittamaan kisan vuonna 1997.
Rovanperälle maistuisi voitto kilpailusta, joka on putoamassa MM-kalenterista tämän vuoden jälkeen.
– Yritetään tehdä parhaamme viikonloppuna ja katsotaan, mihin se riittää, Rovanperä sanoi kliseisesti.
– Voimasuhteita on vaikeaa tietää, koska nyt on ensimmäinen kunnon asvalttiralli näillä autoilla. Nyt ei oikein tiedä, mihin vauhti riittää ja miten auto istuu käteen. Testeissä muutimme paljon autoa ja se tuntui paremmalta.
Katalonian MM-rallin testierikoiskoe ajetaan torstaina aamupäivällä. Kilpailu pääsee kunnolla vauhtiin perjantaina.