Maajoukkueluotsilta paljastus Therese Johaugin tilanteesta

29.10059161 (1)
Therese Johaugin mahdollinen paluu ja osallistuminen Trondheimin MM-hiihtoihin on ollut pitkään spekulaation kohteena.
Julkaistu 24.04.2024 18:39
Toimittajan kuva

Feliks Heikkinen

feliks.heikkinen@mtv.fi

@feliksheikkinen

Norjan hiihtoliitto esitteli keskiviikkona tulevan maastohiihtokauden maajoukkueensa. Therese Johaugin nimeä ei kuitenkaan listalta löytynyt. Hiihtolegendan varalle on kuitenkin erityinen sopimus valmiina, mikäli hän aikoo osallistua ensi kevään Trondheimin MM-hiihtoihin.

Johaug on tehnyt paluun kisaladuille tänä vuonna ja hän voitti muun muassa ylivoimaisesti kultaa Norjan mestaruuskisoissa. Kuitenkaan vahvistusta sille, että Johaug aikoisi osallistua Trondheimin MM-kisoihin ei ole vielä tullut. Norjalainen on kuitenkin todennut, että häntä kiinnostaa kisoissa hiihdettävä 50 kilometrin kilpailu.

Norjan naismaajoukkueen päävalmentajalta Sjur Ole Svarstadilta kysyttiin keskiviikon lehdistötilaisuudessa Johaugin tilanteesta liittyen tulevaan kauteen, mutta tämän vastaus jätti jälkeensä kysymysmerkkejä.

– Pääsin onneksi hiukan harjoittelemaan hänen kanssaan ja hän näytti mielestäni motivoituneelta. En kuitenkaan tiedä, mitä hän aikoo tehdä, Svarstad sanoi Expressenin mukaan.

Svarstad oli avoimempi tilaisuuden jälkeen Norjan Dagbladetille.

– Meillä on ovi auki Therese Johaugia varten. Jos hän haluaa hiihtää, niin emme aio estää sitä, Svarstad kertoi ja myönsi, että Johaugilla on erityinen sopimus.

Norjan nimetystä joukkueesta puuttuivat Johaugin lisäksi terveyshuolista viime vuosina kärsinyt Ingvild Flugstad Östberg sekä Helene Marie Fossesholm.

Tuoreimmat aiheesta

Maastohiihto