Maajussi-Samin puolisoehdokas pettyy

0:16img
Videolla: Maajussi-Sami kertoo pelänneensä Heinin kysymystä etukäteen
Julkaistu 04.11.2024 11:15
Toimittajan kuva
Alexia Tänav

alexia.tanav@mtv.fi

Maajussi-Samin vastaus saa Heinin pettymään.

Maajussille morsian -kauden kymmenennessä jaksossa vietetään farmiviikkojen kolmatta treffipäivää. Maajussi-Sami vie puolisoehdokkaansa Heinin melomaan, jonka jälkeen heidän treffinsä jatkuvat skumppalasillisten äärellä.

Treffeillä Heini kysyy Samilta, mikä fiilis miehellä on hänestä. Sami pohtii hetken.

– En oikein osaa sanoa. Hyvä fiilis kaiken kaikkiaan, mutta jotain tuntuu myös puuttuvan. Sitä on vaikea selittää, Sami sanoo.

– Hieno ihminen olet todellakin, jonkinnäköinen tunne vain puuttuuu. Mutta sanotaan näin, että aika näyttää. Muuta ei voi tässä vaiheessa sanoa. Loppujen lopuksi olemme tunteneet tosi vähän aikaa, hän jatkaa. 

Heini kertoo treffien jälkeen kameroille, ettei hänestä ollut mukavaa kuulla, että Sami tuntee jotain puuttuvan. Hän toteaa päällimmäisen tunteensa olevan pettymys. 

– Voi olla, ettei sitä ole tarkoitettu niin, hän tuumii.

Yllä olevalla videolla Sami kertoo, illaisia tuntemuksia Heinin kysymys hänessä herätti. 

Maajussille morsian MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla ma 26.8. klo 20 alkaen. Maajussille morsian: Kaikki tarinat MTV Katsomossa ma 9.9. alkaen.

MTV Katsomo+ -tilauksella seuraava jakso ennakkoon.

Lue myös: Treffeillä käyty keskustelu saa Maajussille morsian -puolisoehdokkaan puhkeamaan kyyneliin

Tuoreimmat aiheesta

Maajussille morsian