Maarit Feldt-Ranta siunattiin Karjaalla – puoliso Vesa Kallionpään muistokirjoitus: Maarit oli ihminen, poliitikko ja esimerkki armokuoleman tarpeesta

Asiasta kertoi Twitterissä Feldt-Rannan puoliso Vesa Kallionpää, joka työskentelee MTV:n uutisten politiikan toimittajana.

Toimittaja Kallionpää on kirjoittanut muistokirjoituksen Feldt-Rannasta. Koskettavassa tekstissä hän haluaa herättää keskustelua eutanasiasta. Aihe oli tärkeä myös Feldt-Rannalle.

Feldt-Ranta kuoli pitkäaikaiseen sairauteen 51-vuotiaana. Hän luopui keväällä 2019 kansanedustajaehdokkuudesta uusiutuneen mahasyövän takia.

Lue myös: Entinen kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta, 51, on kuollut

Aviopuoliso Vesa Kallionpään muistokirjoitus

Karjaalla syntynyt Maarit Feldt-Ranta kuoli Espoossa 27.11.2019. Hän oli 51-vuotias. Maarit tunnettiin muun muassa entisenä SDP:n puoluesihteerinä, kansanedustajana ja varapuheenjohtajana. SDP:n puoluehallituksessa hän vaikutti peräti 14 vuotta.

Poliitikkona Maarit oli ahkera, analyyttinen ja kyvykäs. Häntä arvostivat sekä omat että vastustajat, jopa monet toimittajat. Hän teki töitä demareitten riveissä niin Paavo Lipposen, Eero Heinäluoman, Jutta Urpilaisen kuin Antti Rinteenkin puheenjohtajuuksien aikana.

Maaritin perhe oli suomenkielinen, mutta hän opiskeli itsensä täysin kaksikieliseksi. Hänestä tuli lopulta monikielinen nordisti, jolla oli muun muassa Pohjoismaiden neuvoston kautta laaja suhdeverkosto Tanskasta Islantiin asti. Hän tuki aina Suomen kaksikielisyyttä. Hän osasi lukea myös näkövammaisten pistekirjoitusta.

Parisuhteemme oli ehkä maailman epätodennäköisin. Poliittisesti olimme monessa asiassa eri linjoilla ja ammatillisesti eri puolilla aitaa, mutta ihmisinä löysimme toisemme. Pidimme tiukan eron toistemme töistä, joten kumpikin saattoi työelämässä säilyttää roolinsa - omalta osaltani tietyin työnantajan kanssa sovituin rajauksin.

Politiikassa Maarit puolusti määrätietoisesti omaksumiaan arvoja ja puolueensa etua. SDP:n sisäisessä päätöksenteossa hän ehti kasvaa konkariksi, jota kuunneltiin. Hän oli luotettava joukkuepelaaja, joka ahkeroi nurisematta aina kun tarvittiin. Hänellä oli myös harvinaisen hyvä kyky analysoida poliittisia tilanteita. Sitä taitoa demarit varmasti jäävät kaipaamaan.

Politiikan ulkopuolella käsipallo- ja suunnistusseuratoiminta olivat Maaritille tärkeitä, joten elämänkumppanikaan ei voinut niiltä välttyä. Eikä Raaseporilta ja Karjaalta, jotka olivat hänen henkinen kotiseutunsa vielä Espoon kodissammekin.

Retket, mökkeily ja luonto virkistivät Maaritin viime vuosia sairauksista huolimatta. Hän oli myös loistava kokki ja aikaisemman puutarhaharrastuksensa takia hän tunsi ällistyttävän määrän kasveja. Maarit oli harvinaisen aikaansaapa ihminen -suorastaan näpsä – kaikessa mihin ryhtyikin.

Tärkeimpiä olivat kuitenkin lapset, kummilapset ja erityisesti lapsenlapsi Melissa.

Maaritin isä oli sokea ja koti köyhä, minkä lisäksi hänen omassa elämässään tapahtui monta järkyttävää asiaa. Silti hänen lasinsa tuntui aina olevan enemmän täysi kuin tyhjä. Maarit oli sosiaalinen ja levitti iloa ja valoa ympärilleen. Edes kaltaiseni synkistelijä ei voinut sitä vastustaa.

Samalla valoisuudella hän kertoi julkisesti myös sairaudestaan.

Kykyjensä ja avujensa ansiosta – joista huumorintaju ei ollut vähäisimpiä - hän sai arvostusta yli puoluerajojen. Hän oli aina valmis hymyyn, terävään ja osuvaan tölväisyyn tai avunantoon. Politiikan tantereilla hän osasi tarvittaessa olla myös kova, eikä pelännyt sanoa mitä mieltä oli.

Ihmisenä hän oli humaani, positiivinen ja avoin. Se hämmästytti kaikkia loppuun asti.

Vielä kuoleman kynnyksellä hän halusi ilahduttaa hoitajiaan ja läheisiään. Siihen asti kuin kykeni. Elämän viimeiset ajat eivät antaneet valon enää loistaa ja niitä päiviä en haluaisi muistaa.

Maarit oli esimerkki harkitun eutanasian tarpeesta. Hän oli radikaaleilla hoidoilla toipunut mahasyövästä täysin poikkeuksellisesti jo kaksi kertaa. Tiedossa oli varma kuolema, kun syöpä tammikuussa uusiutui. Kysymys oli enää ajasta. Siinäkin Maarit ylitti kaikki odotukset.

Kansanedustajana Maarit kannatti eutanasiaa, mutta sitä koskeva kansalaisaloite hylättiin viime vuonna eduskunnassa. Puhuimme asiasta myös hänen sairautensa aikana.

Oma kantani varmistui Maaritin viimeisten hetkien äärellä. Harkitusta vapaaehtoisesta eutanasiasta pitäisi säätää laki. Uskon, että olisi löydettävissä ratkaisu, joka kunnioittaisi elämää, lääkärietiikkaa ja yksilön oikeuksia, mutta joka antaisi elämän loppumetreillä mahdollisuuden myös hyvään kuolemaan.

Maarit oli ostanut arkkunsa jo aikoja sitten ja hyvästellyt läheisensä monta kertaa. Omaan osaansa hän tyytyi tapansa mukaan valittamatta.

Hän piti pitkittyvien kuolemien reaalisia ja inhimillisiä kustannuksia kuitenkin kasvavana ongelmana, johon pitäisi etsiä järkevä ja humaani ratkaisu. Vastuu jäi nykyisille päättäjille.

Maaritin lämmintä ja ammattitaitoista saattohoitoa kiitän. Se pitäisi saada kuntoon kaikkialla, eikä se ole ristiriidassa tapauskohtaisesti harkitun vapaaehtoisen eutanasian kanssa.

Maaritia jäivät läheisten lisäksi kaipaamaan lukemattomat ihmiset, koska hänellä oli taipumus hurmata kaikki.

Tämänkin kirjoituksen hän olisi lopettanut vakuuttamalla hymyillen, ettei hän mitään kärsinyt ja toivottaisi kaikille hyvää ja oikein riemukasta joulua. Puss och kram!

Mutta itse kysyn: pitääkö meidän kaikkien tavallisten kuolevaisten hyväksyä se, että elämän varma loppu voi sänkyyn sidottuna venyä paljon pitemmäksi kuin ristille naulittuna? Vai olisiko joskus syytä antaa armolle sijaa?

Lue myös: "Maailma menetti positiivisen ja eloisan ihmisen – itse menetin rakkaani": Tällaisena Maarit Feldt-Rannan aviomies muistelee vaimoaan