Suomen ja Ruotsin maastohiihtomaajoukkueet ovat seuranneet Norjan esimerkkiä ja ovat vetäytyneet maailmancupin joulukuun kisoista. Päätöksen takana on kasvava huoli koronapandemian luomasta uhasta.
Suomi ja Ruotsi eivät siis lähetä hiihtäjiään Sveitsin Davosissa (12.–13.12.) ja Saksan Dresdenissä (19.–20.12.) käytäviin kilpailuihin. Näitä seuraavat kilpailut käydään tämänhetkisen ohjelman mukaan Tour de Ski -kiertueella 1.-10. tammikuuta.
Olympiakomitean ylilääkäri Maarit Valtonen perusteli Suomen päätöstä Hiihtoliiton tiedotteessa.
– Rukalla valitettavasti totesimme, että asenne koronavirusta kohtaan vaihtelee huomattavasti eri ihmisten välillä. Rukan maailmancupin ollessa kauden ensimmäinen iso tapahtuma, järjestäjät rakensivat parhaan tietämyksen mukaisen kisakuplan, mutta osallistujien yhteisen ymmärryksen ja sitoutumisen vaihtelevuudesta johtuen kisakupla ei vaaditulla tavalla toteutunut, Valtonen sanoo.
LUE MYÖS: Frida Karlsson sätti Rukan latuja tunteiden vallassa – Jari Isometsältä raaka vastaus ruotsalaistähden avautumiseen
Maajoukkueen päävalmentajan Teemu Pasasen mukaan suomalaishiihtäjät keskittyvät nyt harjoitteluun kotimaassa. Omien leiri- ja harjoituskilpailun järjestäminen on mahdollista.
– Tässä tilanteessa ei ole järkevää lähteä maailmalle, riskit ovat liian suuret. Haluamme varmistaa valmistautumisen kauden päätavoitteeseen, joka on Oberstdorfin MM-kisat, Pasanen linjaa.
Ruotsi on huippumaa varsinkin naisten hiihdossa, ja se ottikin kolmoisvoiton sprintissä Rukalla viime viikonloppuna.
– Tämä oli vaikea päätös, mutta hiihtäjien terveys on etusijalla, Daniel Fåhraeus Ruotsin hiihtoliitosta kommentoi Aftonbladetin mukaan.