Macron raotti Sipilälle EU-visiotaan ennen muita – kehui Suomen kikyä

3:33img
Julkaistu 22.09.2017 22:13

MTV UUTISET – STT

Ranskan presidentti moitti irtisanovaa Nokiaa lupausten pettämisestä.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron aikoo heittää ensi viikolla ilmaan monta innovatiivista EU-ideaa, joista osa ehkä ammutaan alas. Näin arvioi pääministeri Juha Sipilä (kesk.) Elysee-palatsin pihalla pimenevässä illassa vain hetki Macronin tapaamisen jälkeen.

Ranskan presidentin odotetaan valottavan EU-visioitaan ensi viikolla pitämässään puheessa.

Sipilä ei omien sanojensa mukaan halua ainakaan heti ampua alas näitä ideoita.

– Tällaista visiokeskustelua pitää pystyä käymään myöskin yli menneiden kriisiasioiden, ja sitten mietitään askeleita, Sipilä ennakoi toimittajille tapaamisen jälkeen.

Macronin EU-myönteinen ote on jo nyt, neljä kuukautta valinnan jälkeen, muuttanut jäsenmaissa käytävän keskustelun suuntaa.

Euroalueen yhteinen valtiovarainministeri, eurooppalainen valuuttarahasto ja euroalueen budjetti ovat kaikki ajatuksia, joita EU:ssa makustellaan nyt astetta vakavammin.

Vaikein kysymys on yhteisvastuun kasvattaminen, mistä Macron ja Sipiläkin puhuivat pitkään. Suomelle se on Sipilän mukaan mahdoton ajatus ennen kuin riskejä EU-maissa on saatu hallintaan.

– Suomen huolihan on siinä se, että kunkin maan uudistukset eivät saa hautautua yhteisvastuun kasvattamisen alle.

Suomen hallitus valmistautuu linjaamaan kantansa euroalueen reformeihin lokakuun loppuun mennessä.

Macronin puhe on ajoitettu vain muutama päivä Saksan liittopäivävaalien jälkeen. Ajoituksen arvioidaan olevan selvä syöte vaalit näillä näkymin voittavalle liittokansleri Angela Merkelille, joka aloittaa samaan aikaan hallitusneuvotteluitaan.

Macron kehui Suomen kikyä

Presidentinpalatsissa järjestetylle tapaamiselle oli varattu alun perin vain noin 45 minuuttia, mutta lopulta puhuttavaa riitti noin tunniksi. Asialista oli pitkä euron uudistamisesta aina metsien hiilinielulaskentaan, maahanmuuttoon ja puolustusyhteistyöhön.

Pääministerin esikunnan mukaan Macron oli etukäteen toivonut, että Sipilä kertoisi kiky-sopimuksesta ja sen synnystä.

Tapaamisen jälkeen pidetyssä tiedotustilaisuudessa Macron sanoi kunnioittavansa Suomessa tehtyjä työelämän uudistuksia.

– Kuuntelin suurella mielenkiinnolla uudistuksista, joita Suomessa on tehty.

Sipilä tokaisi puolestaan, että hän tietää tehtävän olevan vaikea.

– Mutta emmehän ole hakeneetkaan helppoja tehtäviä, Sipilä sanoi, mihin Macron nyökkäsi hymyillen.

Ensimmäistä kertaa Macronin kahden kesken tavannut Sipilä kuvasi tapaamista hyvin erilaiseksi kuin kenenkään muun kollegan kanssa.

– Erittäin vapaata ja innovatiivista, avointa ja syväluotaavaa keskustelua. Oli todella mukava tapaaminen, Sipilä kiitteli.

Macron sai Suomesta tuliaisiksi Rovaniemen Palloseuran pelipaidan, jota Macron esitteli tiedotustilaisuudessa ja kertoi lisäävänsä sen kokoelmaansa.

"Nokia pettänyt lupaukset"

Macron arvosteli vakavana suomalaisyhtiö Nokiaa sen aikeista vähentää Ranskassa satoja työpaikkoja.

Nokia ei hänen mukaansa kunnioita ehtoja, joista Ranskan hallitus ja Nokia sopivat, kun suomalaisyhtiö osti ranskalaisen verkkoyhtiö Alcatel-Lucentin.

Nokia ilmoitti äskettäin aikovansa karsia päällekkäisyyksiä ja vähentävänsä Ranskassa noin 600 työpaikkaa.

Sipilän mukaan Suomi ei voi puuttua yksityisen yrityksen toimintaan.

– Hän hyvin tietää, että Suomen hallituksella ei ole tässä osaa eikä arpaa, mutta hän halusi nostaa asian esille, Sipilä kertoi. 

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat