Ruotsin sosiaalidemokraattinen pääministeri Magdalena Andersson sanoo jättävänsä eroilmoituksensa huomenna torstaina valtiopäivien puhemiehelle. Vaalitappio oli Anderssonille vain 9 kuukauden pääministeritaipaleen jälkeen suuri pettymys, arvioi MTV Uutisten toimittaja Kitta Kohonen Tukholmasta.
Jatkosta vastaavat Magdalena Anderssonin mukaan puhemies ja valtiopäivät.
Ennen kuin uusi hallitus on muodostettu, Andersson kertoi johtavansa siirtymäkauden hallitusta.
Kun uusi hallitus on muodostettu, Andersson sanoi johtavansa sosiaalidemokraatteja oppositiossa. Jos maltillisen kokoomuksen johtaja Ulf Kristerssonin oletettu hallitus ei toimi, Andersson sanoi ovensa olevan auki.
– Nyt painava vastuu lepää maltillisen kokoomuksen, kristillisdemokraattien ja liberaalien harteilla. Niiden täytyy vetää selvä raja kaikkia vihan ja väkivallan lietsomisyrityksiä vastaan, Andersson sanoi.
Lue myös: Mika Aaltola kommentoi Ruotsin vaalitulosta – "Tulee värittämään Ruotsin siirtymistä Nato-aikaan"
1:41
Kristersson aloittaa työn hallituksen muodostamiseksi
Ulf Kristerssonin mukaan Ruotsilla on vaalitulos ja äänestäjät ovat puhuneet.
Sosiaalisessa mediassa puhunut Kristersson sanoi, että maltillinen kokoomus ja muut sen rinnalla olevat puolueet ovat saaneet mandaatin sille muutokselle, jota ne ovat pyytäneet.
– Aloitan nyt työt uuden toimintakykyisen hallituksen muodostamiseksi, hän sanoi.
Kristersson sanoi olevansa tietoinen siitä, että monet ovat pettyneitä ja että poliittinen polarisaatio "on tullut aivan liian suureksi myös Ruotsissa".
– Siksi minun vastaukseni on, että haluan yhdistää, en hajottaa, hän sanoi.
Jimmie Åkesson: Nyt alkaa työ Ruotsin tekemiseksi "jälleen hyväksi"
Ruotsidemokraattien johtaja Jimmie Åkesson sanoi Facebookissa, että "nyt alkaa työ Ruotsin tekemiseksi jälleen hyväksi". Hänen mukaansa on aika asettaa Ruotsi ensiksi.
– Ruotsidemokraatit ovat rakentava ja tarmokas voima siinä, hän jatkoi.
Oikeistoblokille niukka enemmistö
Kun lähes kaikki äänet oli tänä iltana laskettu, oikeistoblokki oli saamassa valtiopäiville kolmen paikan enemmistön. Maltillinen kokoomus, kristillisdemokraatit, ruotsidemokraatit ja liberaalit ovat saamassa 176 paikkaa.
Sosiaalidemokraatit, vasemmistopuolue, keskustapuolue ja ympäristöpuolue vihreät ovat puolestaan saamassa yhteensä 173 paikkaa valtiopäiville.
Äänestysprosentti näissä valtiopäivävaaleissa on nyt 83,7 prosenttia, joten se on hieman noussut vaali-illasta. Viime vaaleissa vuonna 2018 äänestysprosentti Ruotsissa oli 87,2.
"Häviö oli Anderssonille jättimäinen pettymys"
Tukholmassa paikan päällä oleva MTV Uutisten toimittaja Kitta Kohonen arvioi, että tappio oli Magdalena Anderssonille todella suuri pettymys.
– Hän ehti olla pääministerinä vain yhdeksän kuukautta. Hän olisi aivan varmasti halunnut jatkaa, Kohonen uskoo.
– Andersson totesi tiedotustilaisuudessa olleensa pettynyt myös siihen, että muut puolueet ovat tehneet yhteistyötä ruotsidemokraattien kanssa. Hän totesi ehkä vähän ivalliseen sävyyn maltillisen kokoomuksen johtajan Ulf Kristerssonin suuntaan, että jos hänellä (Kriserssonilla) on vaikeuksia muodostaa hallitusta, sosiaalidemokraattien ovet ovat aina auki.
Kohonen ennakoi, että hallitusneuvottelut tulevat olemaan vaikeat. Ruotsidemokraatit saivat huiman vaalivoiton, mutta sitä ei kuinkaan haluta hallitukseen. Iso kysymys tuleekin olemaan se, miten puolueelle hyvitetään se.