Vantaalla tiedekeskus Heurekassa on viikonloppuna auennut Jääkauden jättiläiset -niminen näyttely.
Näyttely käsittelee viimeisimmän jääkauden viimeisiä vuosia noin 14 000 vuotta sitten. Silloin suurin osa jääkauden jättiläisnisäkkäistä oli vielä hengissä.
Näyttelyssä on noin 20 upeasti käsityönä tehtyä robotisoitua jättiläisnisäkästä, kuten nelimetrinen mammutti ja luolaleijona.
Heurekan innoittaja, biologi Kristjan Niitepõld kertoo, että näyttelyn eteen on tehty kovasti töitä puolentoista vuoden ajan. Robottiohjatut eläimet on tuotu Heurekaan Kiinasta.
Lue myös: Sukupuuttoon kuolleesta eläimestä löytyi 35 000 vuotta vanha pentumuumio – "Tajunnanräjäyttävä löytö"
– Ne on siellä käsin tehty. Nämä matkustivat junalla Puolaan ja Puolasta rekalla. Ne ovat ensimmäistä kertaa täällä esillä.
Nykyisin vain hyvin vähän isoja nisäkkäitä
Jättiläisnisäkkäiden tapauksessa puhutaan megafaunasta.
– Yksi määritelmä on, että ne ovat yli 45-kiloisia eläimiä aikuisena. Joskus raja vedetään sataan kiloon, mutta joka tapauksessa isoja eläimiä, Niitepõld kertoo.
Niitepõldin mukaan nykyään eletään hyvin poikkeuksellista aikaa, sillä yleensä jättiläisnisäkkäät ovat olleet normi.
– Nykyään on vain hyvin vähän isoja nisäkkäitä jäljellä. Ja se on yksi tämän näyttelyn kantava teema myös, että me haluamme näyttää miltä maailma näytti.
Jääkauden jätit hävisivät hyvin nopeasti noin 10 000 vuotta sitten.
Niitepõldin mukaan jättiläisnisäkkäiden katoamista on tutkittu monesta näkökulmasta.
– Tällä hetkellä käsitys on, että siihen vaikutti kaksi asiaa: Muuttuva ilmasto ja ihminen.
Niitepõldin mukaan on eräänlainen luonnon laki, että kun ympäristön olosuhteet ovat kohtuullisen vakaat, niin eläimistä tulee isoja.
– Mutta sitten tänä päivänä isot nisäkkäät lähestulkoon koistavat poissaolollaan.
Rehevä jääkausi
Jääkautta miettiessä tulevat helposti mieleen jäätiköt ja kylmät arot. Jääkaudella kuitenkin kasvit menestyivät hyvin ja oli myös metsiä.
– Se ei missään nimessä ollut pelkkää arktista tundraa vaan hyvinkin reheviä ympäristöjä oli.
Niitepõld kertoo, että esimerkiksi Kalifornian punapuumetsät ovat todella vanhoja elinympäristöjä, joissa eli muun muassa mastodontti ja hirmukoira.
– DNA-tutkimus on osoittanut, että se (hirmukoira) on ihan oma lajinsa, jolla ei ole suden kanssa läheistä tekemistä.
7:59Tiesitkö? Jääkausi ei ollut vain pelkkää jäätä – Lore yllättää asullaan