Manchester Cityssä flopannut brassitähti avoimena kosteasta menneisyydestään, elämäntapamuutos karkotti ystävät Ronaldinhoa myöten – "Alkoholi johtaa itsetuhoon"

Jo
imago/Xinhua/ All Over Press
Julkaistu 07.12.2020 11:57
Toimittajan kuva
Riku Hellanto

riku.hellanto@mtv.fi

@RikuHellanto

Entinen brassilupaus Jo kertoo avoimesti menneisyytensä alkoholiongelmista. Sittemmin raitistunut Jo on menettänyt ystäviään elämänmuutoksensa vuoksi.

Tätä nykyä Brasilian pääsarjassa pelaavaa Corinthiansia edustava Jo hätkähdytti jalkapallomaailmaa 19-vuotiaana, kun hän takoi hurjaa jälkeä TsSKA Moskovan riveissä. Upeat otteet palkittiin, kun hän siirtyi kaudella 2008-09 Manchester Cityn riveihin.

Englannissa nuoren hyökkääjän maalihanat kuitenkin tyrehtyivät totaalisesti ja lupaavasti käynnistynyt ura kääntyi laskuun. Vuonna 2011 Jo siirtyi takaisin kotimaahansa Brasiliaan Internacionalin paitaan ja vuotta myöhemmin ura jatkui Atletico Mineirossa.

Jo pääsi edustamaan Brasiliaa vuoden 2014 MM-kisoissa, jotka pelattiin hyökkääjän kotimaan kamaralla Brasiliassa. Jo ei onnistunut kisojen aikana maalinteossa kertaakaan. MM-kisojen jälkeen kehnot peliesitykset alkoivat vaikuttaa jo hänen elämäänsä jalkapallokentän ulkopuolella.

– MM-kisojen jälkeen, kun palasin Atleticoon, silloin alkoi todella huono vaihe. En pelannut hyvin ja erosin vaimostani. En edennyt mihinkään ja tein paljon virheitä, Jo kertoo Goalin mukaan.

Jo hukutti ongelmansa pitkään alkoholiin. Jo vietti paljon aikaa ystävänsä ja joukkuetoverinsa Ronaldinhon kanssa, mutta kaksikon yhteydenpito hiipui, kun Jo päätti muuttaa elämäntapansa luopumalla alkoholista.

– Me ajauduimme erillemme.  Emme ole puhuneet pitkään aikaan. Jotkut ystäväni eivät ole enää yhteydessä, koska muutin elämäntyyliäni. Alkoholi johtaa itsetuhoon, Jo kertoo.

Nyt Jo on saanut elämänsä jälleen tasapainoon

– Olen tietoinen niistä virheistä, joita tein menneisyydessäni. Ennen en pystynyt edes tiedostamaan niitä, mutta nyt olen löytänyt rauhan.

Tuoreimmat aiheesta

Jalkapallo