Manse PP:n puheenjohtaja Pirkka Savilahti ilmaisee seuransa tyytyväisyyden Pesäpalloliiton selvitykseen huutelusta Kouvolan Pallonlyöjiä vastaan pelatussa ottelussa. Selvityksen perusteella Manse PP:n aiempi syytös on kuitenkin osoittautunut virheelliseksi.
Tikunnokkaan joutui aiemmin KPL:n puheenjohtaja Harri Lehto, joka eri väittämien mukaan olisi huudellut halventavasti Manse PP:n pelaajalle 2. elokuuta pelatussa Superpesis-ottelussa. Huutelujen kohteeksi oli raportoidusti joutunut Manse PP:n pelaaja Juuso Myllyniemi, joka kertoi ottelun jälkeen myös MTV Urheilulle Lehdon huudelleen hänelle katsomosta.
Tamperelaisseura Manse PP väitti tiedotteessaan nimiin menemättä, että "KPL:n seurajohtoon kuuluva henkilö huusi erittäin halventavia henkilöön kohdistuvia solvauksia Mansen pelaajalle".
Suomen Pesäpalloliitto tiedotti kuitenkin keskiviikkona, että "saatujen selvitysten perusteella on kiistatonta, että huutaja ei ole ollut Kouvolan Pallonlyöjien puheenjohtaja, vaan katsomossa ollut seuran organisaatioon kuulumaton katsoja". Selvitysten perusteella KPL:n puheenjohtaja Lehto oli mennyt selvittämään huutelijan ja toisen katsojan välistä kovaäänistä keskustelua, minkä jälkeen tilanne oli päättynyt.
MTV Urheilu tavoitti puhelimitse Manse PP:n puheenjohtajan Pirkka Savilahden.
– Olemme saaneet liitolta selvityksen, kuten me pyysimme. Mehän pyysimmekin lisäselvitystä sen tiedon valossa, mikä meillä oli. Asiaa oli vuorokauden verran eri somekanavissa vatvottu, ja sen perusteella tehtiin lisäselvityspyyntö liitolle, Savilahti kommentoi.
Savilahden mukaan tapaus on Mansen osalta loppuun käsitelty.
– Olemme tyytyväisiä, että henkilö löytyi, vaikka häntä ei ole meille kerrottu. Pääasia, että asia on ratkennut, ja toivottavasti se ei toistu. Ei meillä ole intressiä eikä tarvetta asiaa enää vatvoa.
Selvityksen perusteella Mansen aiemman tiedotteen muotoilu, että solvauksia olisi huutanut KPL:n seurajohtoon kuuluva henkilö, oli virheellinen.
– Selvityksen perusteellahan näin voidaan päätellä. Se tieto oli sillä hetkellä olemassa. Muuta tietoa ei ollut, eikä KPL sitä myöskään meille korjannut. Sen takia pyysimme, emmekä nimenneet henkilöitä, koska halusimme saada lisäselvityksen. Liitto sen suoritti virkansa puolesta, kuten kuuluukin, Savilahti sanoo.
– On meille tärkeää, että asia on tutkittu. Viesti on mennyt varmasti kaikille selväksi, että me emme suvaitse vastaavaa toimintaa eikä kukaan muukaan. Oli se sitten kuka hyvänsä.
Solvausten kohteeksi raportoidusti joutunut Mansen pelaaja Juuso Myllyniemi ei halunnut ruotia Pesäpalloliiton selvitystä suuremmin.
– No, minä en viitsi sanoa mitään. Minä en halua kommentoida mitään, Myllyniemi sanoi keskiviikkona.
Harri Lehto ilmoitti aiemmin jäävänsä pois KPL:n puheenjohtajan tehtävästä Pesäpalloliiton selvityksen ajaksi, jotta seura saisi toimintarauhan. Hän kiisti syytökset.