Marco Bjurström oli Aira Samulinin ystävä yli 40 vuotta.
Tanssinopettaja ja juontaja Marco Bjurström kuuli Aira Samulinin kuolemasta tuoreeltaan uutisista. Järkyttynyt Bjurström kertoo MTV Uutisille, että Samulin oli hänen ensimmäinen työnantajansa jo yli 40 vuotta sitten. Bjurström sanoo, että ilman Aira Samulinia StepUp-tanssikoulua ei olisi.
– Vuonna 1978 menin Airan tanssikouluun Travolta-kurssille. Erilaisten sattumien ja innostuksen kautta päädyin sinne töihin vuonna 1982. Aira oli minun ensimmäinen työnantajani tanssipuolella ja totta kai tärkein ja merkittävin, Bjurström kertoo liikuttuneena.
Bjurström toteaa, että hänen luotsaamansa StepUp Dancers -ryhmä syntyi vuonna 1987, ja suuri vaikuttaja tanssijoihin oli Samulin.
– Me, jotka StepUpia perustimme, emme tuntisi ilman Airaa. Emme olisi koskaan päässeet tanssimaan tai tekemään töitä yhdessä. Meillä ei olisi tätä firmaa, joka on kuitenkin Suomen suurin yksityinen tanssikoulu. Kaikki jäljet johtavat sylttytehtaalle ja se sylttytehdas on Aira, Bjurström sanoo
Bjurström kertoo ystävystyneensä Samulinin kanssa jo nuorena, kun hän itse oli parikymppinen ja Samulin 50-vuotias.
– Minun elämässäni Aira on aivan järisyttävän merkittävä. En pysty edes tajuamaan, että häntä ei enää ole, Bjurström sanoo hiljaisena.
– Onneksi Aira on aina elänyt täysillä ja onneksi sai elää niin loppuun saakka. Vielä viikko sitten hän oli Tanssii Tähtien Kanssa -studioilla tanssimassa Macarenaa, Bjurström toteaa.
Lue myös: Näin Aira Samulin puhui elämäntyöstään viimeiseksi jääneessä haastattelussa "Mielestäni siinä oli jotain niin nurinkurista"
Bjurströmin mukaan hän on saanut Samulinilta valtavasti oppia omaan elämäänsä. Hän kertoo Samulinin mahdollistaneen nuorille valtavasti mahdollisuuksia ja opettaneen nuoria vastuuntuntoisiksi. Hän kertoo, että Samulin oli aina suvaitsevainen ja kannatteleva ja hän vei maailmaa avoimempaan suuntaan.
– Itsetunto ilman Airaa olisi paljon pienempi. Nyt olemme kuitenkin aika vahvoja ja seisomme omilla jaloillamme. Se on valtava perintö, jonka hän pystyi meille siirtämään. Ja se en ole vain minä, vaan koko meidän sukupolvemme, Bjurström sanoo kiitollisena.
Bjurstöm muisti ystäväänsä omalla Instagram-tilillään.
– Rakas Aira. Kiitos niin paljosta. Sanat eivät riitä kuvailemaan merkitystäsi minulle, Bjurström kirjoittaa postauksessaan.
Bjurström muistuttaa, että Samulin yhdisti muodin ja tanssin. Jo 60-luvulla Samulin alkoi tuomaan muotitansseja Suomeen ja opetti niitä. Hänen mukaansa Samulin oli utelias ja innokas kaikkea uutta kohtaan, eikä välittänyt mitä muut ajattelivat.
– Aira on todella kauan vastannut siitä, että täällä tiedettiin, mikä on kuuminta hottia isossa maailmassa, Bjurström sanoo.
Viimeinen kohtaaminen Bjurströmillä oli Samulinin kanssa Tanssii Tähtien Kanssa -kuvauksissa. Bjurström kertoo, että usein lähetyksen jälkeen Samulin ja Jorma Uotinen lähtivät syömään ja Bjurström sai liittyä seuraan. Hän kertoo, että tapaamisiin liittyi aina paljon naurua.
– Kukaan ei ollut niin hyvä kertomaan vitsejä kuin Aira. Se oli aina hillitöntä nauramista. Hän oli aivan lyömätön niissä, Bjurström muistelee.
– Aira oli todella hyvä naurattamaan. Jutut eivät loppuneet, koska hänen elämässään on tapahtunut kaikki mahdollinen.