Marcus Grönholmin suojatti Jari Huttunen koki valtavan takaiskun Suomen MM-rallissa perjantaina.
LUE MYÖS: Jari Huttuselle ankea takaisku ensimmäisessä WRC-rallissa – kartturi joutui varoittamaan vaarasta
Huttusen oli tarkoitus antaa Jyväskylässä näyttöjä M-Sport-tallilta vuokratulla Ford Puma Rally1 -autolla. Huttunen ajoi tasaisesti samaan nippuun muiden Ford-kuljettajien kanssa perjantain kahdella ensimmäisellä lenkillä, mutta illansuussa kohtalo puuttui peliin.
Fordin hybridikilpuri hyytyi useamman kerran Sahloinen-Moksin erikoiskokeella. Huttunen pystyi nilkuttamaan pätkän maaliin, mutta takkiin tuli viisi minuuttia.
Ongelmien taustalla oli polttoainepaineiden katoaminen. Autossa oli ilmennyt sama vika jo aiemmin siirtymällä.
– Jari totesi huollossa, että toivottavasti suodattimet eivät mene tukkoon. Hän on hyvä mekaanikko ja ymmärtää näistä asioista paljon. Sanoin hänelle, että ”ei ne mene, anna vaan mennä”, Huttusen managerina toimiva Grönholm taustoitti MTV Urheilulle.
– Seuraavan pätkän jälkeen hän sanoi, että veto ei ollut ihan terävimmillään. Ja sitten bensanpaineet katosivat.
Huttunen pystyi jatkamaan kilpailua, mutta hänellä ei ole mitään asiaa hyville sijoituksille Keski-Suomen sorakisassa. Kiuruvetinen oli kilpailussa kahdeksantena ennen epäonnisia hetkiä.
– Ajattelin, että hän lähtee tuosta parantamaan ja huomenna nakuttelemaan hyviä aikoja, kun auto osuu paremmin käteen. Mutta ei se sitten mennyt niin kuin halusimme, Grönholm tuskaili.
Huttuselle oli vaivalla kasattu Jyväskylään budjetti, jotta hän pääsee ensimmäistä kertaa ykköskaliiberin autolla MM-ralliin. M-Sportin Ford Puman vuokrahinta yhteen MM-ralliin on noin 200 000 euron tietämillä.
Kova työ ei kantanut hedelmää.
– V*****aa, Grönholm tiivisti tuntemuksensa.
– Niin paljon on satsattu tähän, ja sitten se meni tällaiseen.
Toyotan tallipäällikkönä nykyään työskentelevä Jari-Matti Latvala törmäsi pari vuotta sitten vastaavanlaiseen tilanteeseen. Latvala osallistui vuoden 2020 Ruotsin MM-ralliin yksityiskuljettajana Toyotan tehdastiimiltä vuokratulla autolla, johon iski kilpailussa tekninen vika. Tiimi lupasi kisan jälkeen antaa Latvalalle auton johonkin toiseen osakilpailuun kompensaationa.
Huttusen tapauksessa näin ei välttämättä käy, mutta Grönholm aikoo ottaa asian puheeksi M-Sportin nokkamiehen Malcolm Wilsonin kanssa.
– Hän on bisnesmies ja haluaa ottaa rahat pois. Tällaisista asioista ei ole helpointa neuvotella hänen kanssaan. Toisaalta ymmärrän sen, koska heillä on rahat aika tiukassa. Mutta kyllä tästä keskustelu käydään, Grönholm vannotti.
Katso alta: Kalle Rovanperällä ja Jonne Halttusella hilpeä hetki kesken erikoiskokeen.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.