Maria raivostui SPR:n kirpputorilla: "Rasistinen teko"

Suomen Punaisen Ristin secondhand-myymälässä Kontissa Helsingin Itäkeskuksessa myynnissä olleiden saamelaisasujen sijoittelu on saanut liikkeessä asioineen henkilön pöyristymään.

Maria Lahtinen-Kaislaniemi kertoo MTV Uutisille, että saamelaisasut oli sijoitettu halloween-asuille tarkoitettuun vaatetankoon.

– Vein puvut asiakaspalveluun ja sanoin, että tämä on rasistinen teko kirpputorilta. Sieltä kerrottiin, että asiassa on tapahtunut joku virhe, asiakas kertoo.

Lahtinen-Kaislaniemen mukaan asusteet vaikuttivat heikkolaatuisilta halpakopioilta, joissa koristeet oli liimattu kiinni pintaan.

Vähemmistökulttuureihin kuuluvien vaatteiden käyttäminen naamiaisasuina on herättänyt kasvavaa arvostelua siitä, että kyseessä on haitallinen kulttuurinen omiminen. 

SPR Kontissa ei tiedetä tarkkaan, miksi saamelaisasut olivat olleet halloween-vaatetangossa. Liikkeestä kerrotaan, että nyt asut ovat telineessä, jossa on lasten juhla-asuja. Myymälän mukaan kyseessä ovat Rovaniemellä tehdyt asut. 

Kontista kommentoidaan, että asiakkaat usein siirtelevät tavaroita toisiin paikkoihin. Myymälä pohtii, että asut ovat saattaneet päätyä viereisestä telineestä halloween-tankoon. Kyse ei kuitenkaan ollut yksittäisestä asusta, vaan halloween-tangossa oli siististi vierekkäin kaksi eriväristä saamelaisasua.

SPR Kontin mukaan pääasiassa asiakkailta tulee positiivista palautetta siististä ja hyvästä valikoimasta.
 

Lue myös:

    Uusimmat