Maria Veitola on yksi Masked Singer Suomi -ohjelman etsivistä.
Masked Singer Suomi -ohjelma nähdään jälleen Maikkarilla tulevana syksynä ja etsivinä jatkavat tutut kasvot eli Maria Veitola, Benjamin Peltonen, Jenni Poikelus ja Janne Kataja. Ohjelman juontajana toimii Ile Uusivuori.
Lue myös: Tällainen on MTV:n kanavien syksyn ohjelmisto
Uudella kaudella nähdään ainakin 12 uuden hahmon lisäksi upeita yllätysesiintyjiä sekä teemajaksot halloweenin ja Euroviisujen ympäriltä.
Veitola kertoi MTV Uutisille Masked Singer -ohjelman kulisseissa, että hahmojen arvuuttelu on ollut jälleen uudella tuotantokaudella vaikeaa, mutta hauskaa.
– Me olemme hekumoineet sillä, että tavallaan kaikista hauskinta tämä on silloin, kun me olemme niin pihalla. Me olemme olleet todella pihalla tällä kaudella ja se on ihanaa, Veitola kertoo.
Hahmot laulavat omilla äänillään ja sen lisäksi kauden aikana kuullaan erilaisia vihjeitä, joiden perusteella niin tv-katsojat kuin myös etsivät arvuuttelevat hahmojen henkilöllisyyksiä.
Veitolalle erityisesti vihjevideot ovat olleen tärkeämmässä osassa kuin lauluääni, kun hän arvailee hahmojen henkilöllisyyksiä.
– Minä en kuule ikinä niistä äänistä mitään ja aikaisemmin vihjevideot ovat olleet se minun juttuni, mutta nyt ne ovat vielä vaikeampia kuin koskaan aikaisemmin.