Marja Hintikka ja Ile Uusivuori ovat pitäneet yhtä 16 vuotta – nostalginen kuva paljastaa miten he ovat muuttuneet

8:42img
Laulu rakkaudelle palasi ruutuun – näin juontaja Marja Hintikka on onnistunut pitämään ohjelman salaisuudet
Julkaistu 14.02.2022 14:13

Emmi Ikonen

emmi.ikonen@mtv.fi

Pariskunta on pitänyt yhtä lähes 20 vuotta.

Juontajapariskunta Marja Hintikka ja Ile Uusivuori ovat palavasti rakastuneita 16. yhteisen vuoden jälkeen. Hintikka muisti aviomiestään suhteen vuosipäivänä romanttisella Instagram-julkaisulla, johon hän oli liittänyt nostalgisen kuvan pariskunnan suhteen alkuajoilta.

– Tänään alkaa 17. vuosi yhdessä. Onhan tässä ”hieman” vettä virrannut vuosien välissä, kuten tokasta kuvasta voi todeta, Hintikka kirjoittaa julkaisussaan.

Lue myös: Marja Hintikka postasi iloisen kuvan lasten ja vanhempien yhteisestä ulkoiluhetkestä – talvinen perhepotretti ihastuttaa

Pitkäikäisen rakkauden salaksi juontaja nimeää nimen omaan arjen toimivuuden. Pariskunnalla on hänen mukaansa hauskaa yhdessä.

– Kaikki tämä elämän runsaus ja onni johtuu tasan siitä, että kahdestaan meissä on sellainen unelmien toteen tekemisen taika. Yksin ei oltais tähän pystytty. Ja useimmissa kohtaa se on nimenomaan tekemistä – hyvin arkistakin: mitä tapahtuu tiistai-iltana, ratkaisee paljon enemmän kuin joku ihmeen luksuslaatuaika.

Lopuksi Hintikka tiivistää rakkauden sanoman ytimekkäästi.

– Meillä on hauskaa ja meillä on kipinä. Se on siinä – sanois Mertaranta.

Lue myös: Juontajapariskunta Marja Hintikka ja Ile Uusivuori juhlistavat vuosittain erikoista vuosipäivää: ”Pitää muistaa se, mistä kaikki lähti”

Hintikka juontaa vastikään alkanutta Laulu Rakkaudelle - Secret Song Suomi -ohjelmaa. Ensimmäisessä jaksossa hän tuli itse yllätetyksi.

Laulu rakkaudelle – Secret Song Suomi  MTV3-kanavalla sunnuntaisin mtv-palvelussa.

Tuoreimmat aiheesta

Laulu rakkaudelle – Secret Song Suomi