Rakas Joulupukki, minulla on yksi lahjatoivomus kaikille yhteisesti: tuo lisää yhteiskunnallista mielikuvitusta!
Koska tämä voi tulla sinullekin yllätyksenä, arvoisa Pukki, niin selitän hieman, mitä tarkoitan. Ei oikeastaan sen kummempaa, kuin että yhteiskunnallisia asioita tarkasteltaisiin toisin kuin on totuttu.
Otetaan esimerkki vaikka työnteosta ja verotuksesta. Perinteisesti porvaripuolella on hoettu, että palkkatyön verotusta tulee alentaa, koska se kannustaa enempään työntekoon (vaikka tutkimustieto ei tämön syy-seuraus-suhteen olemassaoloa tuekaan). Mutta entä jos käykin niin, että kun samasta työstä jää enemmän käteen, työntekijää ei kiinnostakaan raataa lisää – vaan jopa vähemmän? Tai jopa niinkin, että kun isotuloisen verotusta kiristetään, tämä paiskii hulluna aina vaan enemmän töitä, päästäkseen isommille nettotuloille (josta hyötyy sekä valtio että työntekijä siis)?
Työnteko ja ahkeruus eivät kulje käsi kädessä
Samantapaiseen ajatteluun sisältyy usein käsitys siitä, että köyhimmät ovat laiskoja, eli sosiaaliturvalla köllötellään, koska sillä lailla pääsee helpommalla (tästäkin tutkimustieto: näitä on hyvin pieni osa sosiaaliturvalla elävistä). Mutta toisaalta moni myös odottaa tylsissä töissä työpäivän loppumista, että pääsisi puuhailemaan vapaa-aikana todellisten intohimojensa parissa. Ja kuten edellä jo todettiin, verotuksen löystyminen voi laiskistaa hyvätuloista. Tai ainakin vapauttaa muiden asioiden pariin.
Työnteko ja ahkeruus eivät näytä mitenkään automaattisesti kulkevan käsi kädessä – muutenhan työelämään ei ikinä tarvittaisi mitään tuottavuuden kohentamistakaan, kun kaikki jotka ovat töissä ovat lähtökohtaisesti ahkerimmillaan.
Joillekin öyhötys on vapautta
Mielikuvitus avaa todellakin uusia näkymiä siihen, miten hahmotamme yhteiskunnalliset lainalaisuudet. Ja enemmänkin, se auttaa eläytymään erilaisiin yhteiskunnallisiin näkemyksiin ja todellisuuksiin.
Sillä entä jos kansallismielinen populismi ei johdukaan syrjäytymisestä ja valaistuneisuuden puutteesta, kuten liberaalien kuulee usein ajattelevan. Jos katsottaisiin tätäkin toisin silmin: ihan on ihmisiä, jotka kokevat öyhöttämisen vapauden ilmentymänä ja liberaaliuden sen sijaan sääntöjen pakkopaitana. Eli se liberaali ei edustakaan tälle ihmiselle vapautta, vaan päinvastoin.
Ero kansallismielisen ja kansainvälismielisen välillä voi olla siinä, keitä kaikkia kohtaan ihminen kokee solidaarisuutta ja yhteenkuuluvuutta. Toisille koko maailma on kotimaa, toisille myötätunto määräytyy sen mukaan, mitä passin kannessa lukee. Joillakin tämä piiri ei veny pitemmälle kuin oman navan ja ehkä oman perheen ympäri.
Mutta empatiaa sekin välittäminen on, vaikka suppealle ulottuvaa. (Tosin voi käydä, että kovin harva sitten vastavuoroisesti osoittaa empatiaa tätä suppeilijaa kohtaan, mutta se on toinen juttu.)
Mielikuvitus voi olla vaarallinen ase
Mutta väärissä käsissä yhteiskunnallisen mielikuvituksen ruokkiminen ei olekaan enää ihana työkalu, vaan vaarallinen ase. Tyypillinen esimerkki on tietenkin erilaisten uhkakuvien maalailu, oli niille realistista perustaa tai ei. Esimerkiksi Kremlissä kansainvälisen politiikan lähtökohta on pitää huoli, että meidän muiden mielikuvitus laukkaa villinä kaikkien mahdollisten ja mahdottomien vaihtoehtojen välillä. Ja samaan pakettiin kuuluu myös oman maan kansalaisten mielikuvituksen lukitseminen: pahasta maailmasta tarjolla olevien uhkien torjumiseen on yksi ainoa vaihtoehto ja hänen nimensä kyllä tiedätte.
Joten, Joulupukki, ehkä minun pitää sittenkin täsmentää joululahjatoivettani: lisää yhteiskunnallista mielikuvitusta niille, joilta sitä puuttuu, ja vähemmän niille, joilla sitä on liikaa.
Olen silti vankkumaton mielikuvittelun kannattaja. Kyse ei edes ole mistään elämää suuremmista kysymyksistä, vaan mielikuvituksesta on hyötyä ihan pienissäkin käytännön yhteiskunnallisissa asioissa – erityisesti jos halutaan, että kärpäset eivät vahingossa kasva härkäsiksi.
Vielä yksi vinkki valtioneuvoston turvayksikölle
Esimerkiksi valtioneuvoston turvayksikölle yhteiskunnallinen mielikuvitus voisi tarkoittaa sitä, että kuvitellaan turvaviestien vastaanottajan maailmaa. Ei voi jättää sattuman tai minkään muun varaan sitä, meneekö viesti perille. Sitä ei kuitenkaan tekniikka, vaan keskustelu eli dialogi. Dialogi syntyy, jos viestin saajaa kehotetaan kuittaamaan viesti, esim kirjoittamalla lähettäjälle ”OK”. Ja jos ei tällaista vastausta tule, niin turvayksikkö tietää heti, että viesti ei ole mennyt perille. Säästytään muun muassa paljolta.
1:34
Pääministeri Marin ei tiennyt valtioneuvoston ja ministeriöiden tuoreesta koronaohjeistuksesta
Yksinkertaista tämäkin, kunhan käyttää sitä mielikuvitusta. Sen vuoksi toivotan myös kaikille lukijoille kerrassaan mielikuvituksellista joulun odotusta!