Somekampanja väittää näiden "valttien" ehkäisevän koronaa: "Halaa vastaantulijoita ja vältä median koronapelottelua" – asiantuntijat tyrmäävät

MTV Uutiset pyysi asiantuntijoita kommentoimaan sosiaalisessa mediassa leviävässä Kansan viisi valttia -kampanjassa esitettyjä valtteja.

Valtioneuvosto ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL aloittivat 20. marraskuuta Viisi valttia koronan ehkäisyyn -kampanjan.

– Pidetään huolta toisistamme, aloitetaan itsestämme. Muista viisi valttia: 1️) Jos saat oireita, mene koronatestiin ja pysy muuten kotona. 2️) Pidä 1–2 metrin turvaväli. 3️) Pese kädet, yski hihaan. 4️) Käytä maskia, kun et voi pitää etäisyyttä. 5️) Lataa Koronavilkku, kampanjassa listataan.

Viikonloppuna somessa alkoi levitä myös toinen kampanja, nimeltään Kansan viisi valttia. Sen mukaan "kansalaisten intressit tai aito hyvinvointi eivät ole ensisijaisesti median ja päättäjien mielessä".

Auttavatko maskit?

MTV Uutiset kävi asiantuntijoiden kanssa läpi Kansan viisi valttia -kampanjan esittämät valtit kohta kohdalta.

Valtti 1: "Hengitä syvään ja vapaasti. Maskeista ei ole kliinisesti tutkittua hyötyä. Muistathan myös sen, ettei velvoite tai suositus tarkoita pakkoa. Maskipakkoa ei ole."

– Maskit suojaavat tartunnoilta ja ennen kaikkea suojaavat ympärillä olevia, jos maskin kantajalla on esimerkiksi oireeton koronavirustartunta, koska ne estävät ja hidastavat isompia ja pienempiä pisaroita, joissa virus leviää, sanoo Helsingin yliopiston tautiekologi ja evoluutiobiologi Tuomas Aivelo.

– On avoin kysymys, kuinka paljon kehotus käyttää maskeja ja sitä seuraava kansalaisten maskienkäyttö auttaa epidemian hallitsemisessa – toivottavasti mahdollisimman paljon, Aivelo kuittaa.

Voiko ruokavalio suojata koronalta?

Valtti 2: "Syö tuoretta, terveellistä ruokaa. Suosi kotimaisia, puhtaita raaka-aineita. Huolehdi varsinkin kaamosaikana tärkeät vitamiinit ja hivenaineet tasapainoon."

– Puolustusjärjestelmämme tarvitsee hyvän ravitsemustilan tuekseen. Suomalaisen ruokavalion ongelmana ei kuitenkaan yleisesti ottaen ole suojaravintoaineiden saannin niukkuus, ehkä poislukien D-vitamiini ja foolihappo, vaan rasvan väärä laatu: liikaa suolaa ja liian vähän kuitua, kommentoi ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm Helsingin yliopistosta.

– Hyvä monipuolinen ruokavalio täydennettynä D-vitamiinilla riittää tukemaan immuniteettia, eikä tätä voi "buustata" millään erityisruokavaliolla, erityiselintarvikkeilla tai pillereillä. Ohje on siis aina hyvä, mutta ei erityisesti koronan takia.

Vettä, mehuja ja teetä

Valtti 3: "Juo normaalia enemmän puhdasta vettä, kasvi(s)mehuja ja yrttiteetä."

– Tämän yhteyttä immuniteettiin ja koronaan en ymmärrä. Tietenkin on hyvä juoda riittävästi vettä ja parempi on juoda puhdasta kuin likaista vettä, Fogelholm toteaa.

– Mitään erityistä iloa ei ole kasvismehuista tai yrttiteestä, ellei joku niillä korvaa sokeroituja virvoitusjuomia.

Liikkuminen ja venyttely

Valtti 4: Liiku joka päivä, mieluiten luonnon rauhassa. Venyttele ja tutki ympäristöäsi.

– Pysähtyminen ja luontoympäristön tarkkailu ja tutkiminen voi elvyttää. Elpymisellä voidaan tarkoittaa joko psykofysiologista stressin lieventymistä, jossa sekä psykologiset että fysiologiset stressioireet helpottavat tai tarkkaavuuden elpymistä, jossa ärsykkeisiin väsynyt mieli elpyy tahattomasti vailla pinnistelyä, kommentoi psykologian professori Kalevi Korpela Tampereen yliopistosta.

– Tampereen yliopiston keväällä 2020 toteuttamaan avoimeen verkkokyselyyn "Arki ja ulkoilu koronaepidemian aikana" vastasi 714 suomalaista. Vastaajista 69 prosenttia arvioi koronaan liittyvän huolen tai ahdistuksen helpottuvan luontokäyntien avulla.

Positiiviseen keskittyminen

Valtti 5: Hymyile ja keskity onnellisuuteen. Vältä median ja päättäjien pelottelukampanjoita, sulje välillä viestintäkanavat ja keskitä huomiosi positiivisiin asioihin, kuten kiitollisuuteen.

– Tässä on sekaisin hyviä ja vähemmän hyviä ohjeita. Hymyileminen on ihan mukavaa, varsinkin kun se on spontaania. Tekohymykin on parempi kuin ei mitään. Joskus vaan ei jaksa hymyillä. Sekin pitää hyväksyä, toteaa Tampereen yliopiston psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen.

Ojasen mukaan onnellisuuteen keskittyminen pikemminkin vähentää kuin lisää onnellisuutta. Viestintäkanavien sulkemista emeritusprofessori pitää hyvänä ohjeena.

– Löytyy mukavampaakin tekemistä. Huomion keskittäminen vain positiivisiin asioihin on aika kohtuuton ohje, sillä elämään kuuluu aina myös negatiivisia asioita. Kiitollisuuden aiheet on hyvä huomata. Kiitollisuus kannattaa konkretisoida kiittämiseksi. Kiitä ihan tavallisista arkisista asioista. Näin korona-aikana on hyvä muistaa, että yhteinen onni on vähintään yhtä tärkeätä kuin oma onni. Ja muulloinkin.

Myös Helsingin yliopiston varhaiskasvatustieteen professori Mirjam Kalland kommentoi valttia numero viisi.

– Olemme tällä hetkellä tilanteessa, jossa yhteisvoimin kannattaa yrittää kaikin voimin estää taudin leviämistä entisestään. Ymmärrän hyvin, että tilanne ahdistaa, jolloin on houkuttelevaa kieltää ongelman olemassaolo tai vähätellä sitä, Kalland sanoo.

– Tällä hetkellä olisi tärkeää kasvattaa ihmisten kykyä sietää epävarmuutta. Se tapahtuu parhaiten kasvattamalla kykyä pitää kaksi näkökulmaa samanaikaisesti mielessä: kyllä, meillä on todellinen ongelma, ja kyllä, ihmiskunta on aiemminkin osoittanut uskomatonta kykyä selviytyä ongelmista. Voimme myöntää että ongelma on todellinen, menettämättä toivoamme.

Kun tulevaisuus on epävarma eikä voi tietää, miltä maailma näyttää parin kuukauden päästä, kannattaa Kallandin mukaan lyhentää aikaperspektiiviä.

– Erityisesti lapsille ja nuorille on tärkeää rakentaa arkeen asioita, joita on kiva odottaa, koska ne ovat lähellä: esimerkiksi luontoretki lauantaina tai leipomishetki sunnuntaina. Tästä syntyy optimistinen pohjavire, joka kantaa yli vaikeuksien.

– Kiitollisuus ja onnellisuus syntyy usein siitä, että toimimme toisen hyväksi. Voimme esimerkiksi joka päivä miettiä jotakin läheistä, joka saattaisi iloita meidän soitostamme, professori pohtii.

Mirjam Kalland neuvoo noudattamaan viranomaisten ja hallituksen suosituksia, jotka perustuvat parhaimpaan käytettävissä olevaan tietoon.

– Jokaisen tärkeä tehtävä on epäitsekkäästi suojella kanssaihmisten terveyttä. Se, että ajatellaan muiden terveyttä pikemmin kuin omaa, tutkitusti auttaa esimerkiksi karanteenitilanteessa. Ei tarvitse jatkuvasti seurata uutisia, mutta on varmasti hyvä päivittää tietoa noin kerran päivässä, hän sanoo.

– Jos tilanne kuitenkin ahdistaa, eikä ole lähellä ihmisiä joiden kanssa voi jutella, on olemassa auttavia puhelimia joista voi saada kuuntelu- ja keskusteluapua.

"Osin jopa vaarallista tietoa"

Saatesanojen mukaan Kansan viisi valttia -kampanja on tarpeellinen, koska "selvä järki osoittaa että tämän pandemian aiheuttamat reaktiot ovat ylimitoitettuja".

Kyseisessä kampanjassa pyydetään myös huomioimaan, että "altistuminen tai edes positiivinen testitulos ei välttämättä tarkoita tartuntaa eikä tartunta automaattisesti tarkoita sairastumista".

Kampanjassa kehotetaan tapaamaan ystäviä ja halaamaan vastaantulevia, mutta muistamaan myös se, että jos joku haluaa pitää etäisyyttä, sitä tulee kunnioittaa.

"Tärkeää olisi toistaa oikeaa viestiä"

Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan apulaisprofessori Katja Valaskiven mukaan tämänkaltaiset kampanjat on tehty huomion hakemiseksi.

– Ensimmäisenä mieleen tulee, että aiheesta jutun tekeminen levittää tätä disinformaatiota laajemmalle kuin se ikinä leviäisi pelkän somen kautta, media- ja viestintätieteitä tutkiva Valaskivi sanoo.

– Disinformaation kumoaminen toistelemalla vääriä väitteitä ei ole mahdollista. Tärkeää olisi toistaa oikeaa viestiä ja jättää väärää tietoa levittävät kampanjat omaan arvoonsa ja kokonaan ilman huomiota.

Kaikki viisi valttia -kampanjan toimintatapa on Valaskiven mukaan tyypillinen nykyisen median toimintalogiikkaa hyödyntävä ilmiö, jossa hyvin pienellä panos-tuotos-suhteella saadaan iso huomio.

– Tälle kampanjalle ei pidä antaa huomiota yhtään enempää kuin se on jo sitä saanut. Sen sijaan olisi syytä keskittyä oikean informaation jakamiseen ja koronaviruksen leviämisen estämiseen.

"Osin jopa vaarallista tietoa"

THL:n asiantuntijat kommentoivat Kansan viittä valttia MTV Uutisille yhteisellä sähköpostilla.

– Alkuperäinen Viisi valttia -kampanja on lähtenyt hyvin käyntiin loppuviikosta. Kampanjassa esiintyvät henkilöt ovat vieneet viestiä eteenpäin omissa kanavissaan, ja joukkoon on liittynyt muun muassa urheiluseuroja, järjestöjä, vaikuttajia ja yksityishenkilöitäkin.

– Olemme myös THL:ssä huomanneet viikonloppuna levitettyjä Kansan viisi valttia -postauksia, joissa pintapuolisesti positiivisilla viesteillä vastustetaan koronatoimia ja levitetään osin jopa vaarallista tietoa koronaan liittyvistä ehkäisytoimista.

THL:n mukaan kyseisillä toimilla ei kuitenkaan ole juurikaan tekemistä koronan leviämisen kanssa, joten THL:n asiantuntijat eivät kommentoi toimia erikseen.

– Näille Kansan viisi valttia -postauksille on jo syntynyt orgaanisesti vastakampanja, jossa somevaikuttajat jakavat tietoa siitä, että tällaisiin väitteisiin ei pidä luottaa. 

THL:n asiantuntijat ovat Kansan viisi valttia -kampanjan kanssa samaa mieltä siitä, että hyvän ruokavalion ja liikunnan tapaiset terveelliset rutiinit ovat tärkeä osa henkistä kriisinkestävyyttä.

– Niillä ei kuitenkaan voida ehkäistä koronan leviämistä eivätkä ne voi korvata alkuperäistä viittä valttia.

Lue myös:

    Uusimmat