Kaikkien aikojen parhaana naispuolisena jalkapalloilijana pidetyn Martan unelma olympiavoitosta murentui lauantaina. Yhdysvallat löi Brasilian lauantaina Pariisin kisojen oppuottelussa 1–0.
Brasilialaislegenda Marta, 38, oli etukäteen ilmoittanut päättävänsä maajoukkueuransa Pariisin olympialaisiin. Peräti uransa kuudensissa olympiakisoissa tahkonnut suurpelaaja aloitti finaalin Yhdysvaltoja vastaan vaihtopenkiltä, mutta pääsi kehiin tunnin pelin jälkeen.
Kaksi olympiahopeaa ja yhden MM-hopean aiemmin saavuttaneen Martan unelma arvokisavoitosta jäi kuitenkin toteutumatta. Tilille tuli uran kolmas olympiahopea, ne kaikki ovat tulleet finaalitappiolla USA:ta vastaan.
USA:n Mallory Swanson iski nyt finaalin ainoan maalin läpiajosta 57. minuutilla. Matsia paikan päällä katsonut yhdysvaltalaisnäyttelijä Tom Cruise reagoi osumaan riehakkailla tuuletuksilla, jotka tallentuivat myös kuviin.
Lohdutusta
Loppuvihellyksen jälkeen useat yhdysvaltalaispelaajat halasivat ja lohduttivat Martaa.
Yhdysvaltalaispelurit olivat jo finaalin alla ylistäneet brassilegendaa suurin sanoin.
– Marta on muuttanut jalkapalloa ympäri maailmaa. Hän on niin lahjakas pelaaja mutta myös mahtava ihminen, mikä puhuu kovaa kieltään. Olen aina katsonut häntä ylöspäin, niin me kaikki teemme, hyökkääjä Trinity Rodman sanoi torstaina uutistoimisto Reutersin mukaan.
– Emme olisi täällä ilman Martaa, joka muutti peliä ikuisiksi ajoiksi ja jatkaa sen muuttamista, hyökkääjä Sophia Smith puolestaan virkkoi.
Hän myös totesi, ettei usko sanojen pystyvän kuvaamaan, "miten kiitollisia olemme Martan kaltaisesta pelaajasta".
Marta on valittu kuudesti maailman parhaaksi naisjalkapalloilijaksi.
USA:n naisille jalkapallon olympiakulta oli viides. Edellinen oli tullut Lontoossa vuonna 2012.