Triahlonisti Martina Aitolehti kiertää ympäri maailmaa urheilukisojen perässä.
Hyvinvointivalmentaja ja triahlonisti Martina Aitolehti, 40, on ensimmäistä kertaa mukana Fitnesspäiväkirja-ohjelmassa. Hän teki päätöksen mukaan lähtemisestä, kun tuli puheeksi Iholla-sarjan kolmoskausi.
– Koin, että haluan keskittää kuvaamisen urheilun ympärille ja sen tuomien ilojen ja surujen ja haasteiden ympärille. Iholla-sarjaan en halua enää lähteä. Sitä oli kiva tehdä, mutta en ollut enää valmis jakamaan henkilökohtaisia asioitani, Aitolehti kertoi MTV Uutisille Fitnesspäiväkirja 2023 -ohjelman mediatilaisuudessa 4. huhtikuuta.
Ohjelmassa tulee toki esille myös henkilökohtaista elämää.
– Olemme edelleen iholla, mutta eri asian äärellä. Tämä on tehnyt kuvaamisen minulle helpommaksi, ja minulla on ollut hyvä fiilis tehdä tätä.
Aitolehti on aiemmin ollut julkisuudessa enemmän ehkä kohujen saattelemana, mutta nykyisin hänet tunnetaan triahtlon-urheilijana ja hyvinvointivalmentajana.
– Sinun pitää kuunnella omaa fiilistäsi. Se, että annan itsestäni asioita muille, niin sen pitää tuntua itsestäni hyvältä. Jos se ei tunnu siltä, niin silloin minun ei pidä tehdä sitä. Minun elämäni, minun sääntöni. Sillä tavalla olen elänyt ja mennyt sitä omaa intohimoa kohti.
Lue myös: Muistatko vielä tämän? Martina Aitolehti osallistui yli 10 vuotta sitten UMK-kilpailuun: "Biisi oli aivan sairaan vaikea"
Katso myös: Martina Aitolehti kertoo, miksi siskon kuolema oli helpotus.
7:41
Aitolehti treenaa paljon ja kiertää triathlon-kisoissa ympäri maailmaa. Hän kiittää tämän mahdollistamisesta ex-miestään ja toisen tyttärensä Victorian isää Esko Eerikäistä.
– Kiitos Eskon, joka auttaa. Aika vaikeaa se olisi ilman Eskon apua. Työni toki mahdollistaa työn tekemisen kotoa käsin. Sitten, kun olen kotona, niin olen todella läsnä lasten kanssa. Ja sitten, kun lähden pois viikoksi tai kahdeksi, niin Esko ottaa kopin.
Victoria ja Aitolehden toinen tytär Isabella eivät ole koskaan olleet äitinsä mukana kisareissuilla. Isabellan isä ja Aitolehden ex-mies on liikemies Stefan Therman. Aitolehden mukaan tytöt eivät ole edes halunneet reissuihin mukaan.
– Lahteen he ovat tulossa. Mutta se on muuten niin intensiivistä. Seura- ja kisakaverit sekä valmentajat ovat ainoita, jotka pystyvät olemaan silloin lähellä.
Rakkauselämästään Aitolehti on vaitonainen.
– Ei ole mitään ilman rakkautta. Se on kuitenkin henkilökohtainen asiani, Aitolehti jäi hymyillen myhäilemään.