Mervi Kallion erilainen vuosi: Pandemia laittoi pisteen yli 20 vuoden reissaamiselle – tulossa myös uusi aluevaltaus televisiossa

Mervi Kallio paljasti mistä hän saa eniten palautetta –"Minulle arka aihe" 1:37
Mervi Kallio vieraili Penkinlämmittäjissä ohjelman ensimmäisellä kaudella - paljasti, mistä asiasta tulee eniten palautetta: "Arka aihe"

F1-toimittaja Mervi Kallion elämä muuttui täysin, kun vuonna 1999 alkanut reissutyö loppui kuin seinään. Kallio nähdään keväällä myös tv:ssä uudessa roolissa, kun hänestä tulee Penkinlämmittäjät-ohjelman uusi vakiopanelisti.

Urheilutoimittaja Mervi Kallio on useamman vuoden ajan tottunut siihen, että F1-kauden aikana häntä ei juuri kotona näy – ainakaan pidempiä aikoja putkeen. Vuosi sitten arki kuitenkin muuttui, kun koronapandemia lamautti lentoliikenteen ja urheilusarjat. Myös formulakisat ajettiin tyhjille katsomoille, eikä Kalliota nähty raportoimassa varikoilta viime kaudella.

Kallio on ollut yhdessä miehensä kanssa jo lähes 30 vuotta. Pariskunta löysi itsensä viime keväänä uudenlaisesta tilanteesta, kun he yllättäen ovat viettäneet paljon aikaa yhdessä kotona.

– Se on ollut ihan virkistävää ja piristävää, toteaa Kallio, jonka osalta reissutyö alkoi jo vuonna 1999, kun hän aloitti Finnairilla lentoemäntänä.

– Kyllä sitä välillä mietti, että mitäs sitten, kun nämä reissut loppuvat ja mitä jos se tyyppi kotona ei olekaan se, kenen kanssa viihtyy. On ollut mahtavaa huomata, että on ollut tosi kivaa kotona, ja ihanaa viettää aikaa ja tehdä asioita yhdessä. Elää sellaista niin sanottua normaalia arkea. Ehkä tämä tuli sopivaan paikkaan, Kallio pohtii. 

Formulakausi on jo aivan ovella, mutta Kallion mukaan toistaiseksi näyttää siltä, ettei C Moren tiimi pääse seuraamaan ainakaan kauden ensimmäisiä kisoja paikan päälle.

– Se on tietenkin harmi, koska sitä on odotettu. odotukset on kovat. Vaikka kausi päättyi vasta joulukuun puolivälissä, niin jotenkin tämä talvi ja uuden kauden odotus on tuntunut pitkältä.

Työrintamalla puhaltaa kuitenkin nyt myös uusia tuulia, kun urheilutoimittaja hyppää mukaan Penkinlämmittäjiin. Kallio on alppihiihtokommentaattori Kalle Palanderin ohella ohjelman toinen uusi vakiopanelisti, kun toinen tuotantokausi alkaa Maikkarilla huhtikuussa.

– Olin viime kaudella kerran vieraana, ja se oli tosi hauskaa. Jännittää vähän, miten pärjään siinä jengissä, kun ne ovat kaikki niin nokkelia, hauskoja ja nopeita. Mutta on mielenkiintoista ja kivaa päästä tekemään jotain erilaista, Kallio tunnelmoi MTV Uutisille.

– Ihmiset olettavat, että olen hauska, kun hymyilen ja nauran niin paljon, mutta oikeasti en ole millään lailla hauska. Ehkä vahvuuteni on se, että nauran sujuvasti muiden jutuille. Jonkun sekin rooli on otettava, toimittaja juttelee hyvätuuliseen tyyliinsä.

Kallion työ on urheilun parissa, mutta hän seuraa urheilua monipuolisesti mielellään myös vapaa-ajallaan.

– Urheilutoimittajan työ on elämäntapa. Ei voi oikein ajatella, että nyt en katso urheilua, kun olen vapaalla. Työssä tarvitaan intohimoa ja kiinnostusta urheiluun. 

Formulat ovat Kalliolle tällä hetkellä rakkain laji, mutta hän seuraa mieluusti erityisesti tennistä. Muiksi suosikkilajeikseen hän mainitsee muun muassa yleisurheilun, hiihtolajit, MM-rallit sekä nyrkkeilyn. Yksi laji sen sijaan on jäänyt vähemmälle huomiolle.

– Jalkapallo oli nuorena minun lajini. Mestarien liigaa ja arvokisoja katselen vieläkin, mutta – jännää kyllä – futis on muuten sellainen laji, jota seuraan nykyisin melko vähän. En osaa sanoa, mistä se johtuu.

Urheilutoimittajaksi Kallio päätyi kuitenkin juuri jalkapallotaustansa ansiosta.

– Ajattelin, että haluaisin tehdä urheilun parissa työtä, mutta en kuitenkaan mitään liikunnanohjausta tai sellaista. Totesin, että toimittajan työ kiinnosti. Kun olin Mäkelänrinteen urheilulukiossa, aloin kirjoittaa lahjakkaimmista urheilijakavereistani juttuja ja osa niistä sitten julkaistiin. Sitä kautta oikeastaan ura sai alkunsa, hän muistelee.

Kallio tunnustaa, että varikkotoimittajan työ kiinnostaa maailman nopeinta kansaa. Hän kuitenkin korostaa, ettei työ formuloiden parissa ole pelkkää samppanjaa ja vaahtokarkkeja, vaikka moni saattaa niin luulla.

– Kovaa työtä se on kaikilla, ketkä siellä ovat. Päivät ovat pitkiä. Välillä odotellaan ja välillä taas juostaan. Pitää olla koko ajan valppaana, jos jotain tapahtuu, hän havainnollistaa.

Kauden aikana jännitetään Valtteri Bottaksen mahdollisuuksia mestaruuteen, mutta jälleen kerran myös sitä, onko alkava kausi Kimi Räikkösen viimeinen F1-sarjassa. Kallio myöntää, että eniten häneltä kysellään siitä, millaisia suomalaiset formulatähdet ovat kameroiden ulkopuolella. Etenkin Kimi Räikkönen kiinnostaa Suomessa ja maailmalla vuodesta toiseen.

– Hän on oma itsensä tilanteessa kuin tilanteessa, eikä ajattele pätkääkään, mitä muut ajattelevat hänestä. Mikään hänen olemuksessaan tai tekemisessään ole laskelmoitua, Kallio pohtii Räikkösen vankkumattoman suursuosion salaisuutta. 

Kallio tietää, että Räikköstä kiinnostaa formuloissa ainoastaan ajaa mahdollisimman hyvin ja saada maksimaalinen suoritus. Hän kuitenkin tunnustaa, että silti varikolla ottaa joskus päähän, kun haastateltava vastaa kysymykseen ainoastaan yhdellä sanalla.

– Olen ollut aiemmin aika herkkä ja otin sen aluksi henkilökohtaisesti. Vuosien mittaan olen kuitenkin tajunnut, ettei asiaa pidä ottaa henkilökohtaisesti, Kallio naurahtaa.

Poikkeusoloissa vietetty vuosi on ollut Kallion näkökulmasta piristävä myös omien urheiluharrastusten vinkkelistä. Aikaa tennikselle ja golfille on ollut enemmän, kun matkalaukkuelämä on ollut tauolla.Tennistä on tullut pelattua valmentajaystävän kanssa pari kertaa viikossa viime kesästä alkaen. Myös golfin parissa hän otti harppauksen viime kesänä.

– Olen pelaillut golfia ehkä viisi vuotta. Viime kesä oli ensimmäinen, jolloin oikeasti sain peliä vähän haltuun, koska tuli pelattua niin paljon. Se ei olisi ollut mahdollista, jos olisi reissannut vanhaan tapaan.

– Katsotaan, mimmoinen kesä nyt tulee, mutta olen valmis tinkimään golfkierroksista, jos pääsisi vaan tekemään duunia paikan päälle! 

Räävitön urheilu-uutisten ja -ilmiöiden viihdeohjelma Penkinlämmittäjät jatkuu – uusina panelisteina Mervi Kallio ja Kalle Palander 0:45

Penkinlämmittäjien uusi kausi alkaa mtv-palvelussa ja MTV3-kanavalla torstaina 22. huhtikuuta klo 21!

Lue myös:

    Uusimmat