Martti Syrjän mukaan Eppu Normaalilla ei ole ollut koskaan vakavaa aikomusta lopettaa soittamista yhtyeenä.
MTV Uutiset tapasi Eppu Normaali -yhtyeen laulaja-nokkamies Martti Syrjän Turussa Down by the Laituri -festivaaleilla. Syrjä kertoo, että lukuun ottamatta poikkeuksellista vuotta 2020, tekee yli 40 vuotta kasassa ollut Eppu Normaali yhä noin 30-50 keikkaa vuosittain.
Lopettamista yhtye ei ole Syrjän kanssa koskaan harkinnut tosissaan.
– Olemme kasassa toistaiseksi, ollaan oltu viimeiset 40 vuotta. Eli teemme korkeintaan yhden vuoden kestäviä suunnitelmia. Ja luotetaan siihen, että keksitään aina jotain, että tuntuu mielekkäältä. Mennään esiintymään ja sitten ollaan huomattu joka vuosi, että soitetaan paremmin ja paremmin, homma sujuu paremmin ja paremmin, niin minkä takia sitä sitten lopettaisi.
Eppu Normaalilla on repussaan valtavasti kuolemattomia hittejä. Syrjä arvelee, ettei Eppu Normaali tule enää tekemään uutta musiikkia.
– Kyllä niitä ajatuksia aika ajoin tulee, mutta ne vaatisivat toteutuakseen meidän työmetodeilla semmoista kaiken muun lopettamista noin kahdeksi, kolmeksi vuodeksi, jonka aikana tehtäisiin levy, levyn kappaleet ja äänitettäisiin levy. En usko, että meidän nykyisessä elämäntilanteissa ei kerta kaikkiaan ole sellaista intoa eikä semmoisia rahkeita ottaa semmoisia sapatteja kaikesta. Kyllä mä melkein luulen, että meidän levyt on tehty jo.
Lue myös: Yksi asia Vexi Salmesta tuli tämän pojalle yllätyksenä – tämä sanoittajalegendan kappaleista on merkityksellisin: "Siinä on paljon oivallettavaa"
Nykymusiikkia Syrjä kertoo seuraavansa lähinnä "puolivahingossa radiosta kuultuna". Hän kuvailee olevansa mutkien kautta tietoinen nykyisistä artisteista, bändeistä sekä ilmiöistä, muttei seuraa asiaa kuitenkaan kovinkaan aktiivisesti.
Syrjä kertoo tehneensä sen huomion, että musiikin tuotanto on kehittynyt valtavasti Suomessa, jopa kansainväliselle tasolle. Hän kuitenkin myöntää rehellisenä, ettei hän ole kaikista tämän päivän hittinikkareista mielissään.
– Muutamia artisteja on, joita en voi sietää ja niitä en voi tässä mainita. Mutta sitten taas on muutamia artisteja, joissa on jotain toivoa, mutta en mä nyt kohteliaisuussyistä näitä toisia artisteja kohtaan mainitse myöskään näitä kohtuullisia artisteja.
– Se on sääli, että tällaisia oikein selkeitä bändijuttuja ei enää kehity.
Katso yllä olevalta videolta, kuinka Martti Syrjä kuvaa tuntojaan nykymusiikista!