Matalikkoon jumittunut M/S Tampere on saatu irti – Laivan päällikkö navigointivaikeuksista: Lokinkakka peitti väylämerkin näkyvyyden pimeässä

0:25img
Julkaistu 30.09.2018 15:03

MTV UUTISET-STT

Sisävesilaiva M/S Tampere on saatu irrotettua matalikolta, kertoo pelastuslaitos. Laiva siirretään nyt telakalle.

Alus ajautui myöhään eilen pois reitiltään ja jäi matalikolla keulastaan kiinni Vanajavedellä Akaassa. Aluksen kyydissä olleet 19 Ilves-fania ja viisi miehistön jäsentä evakuoitiin yöllä mantereelle. Kukaan ei loukkaantunut haverissa.

Laivan päällikkönä toimineen Juho Syrjän mukaan haveri johtui siitä, että veden pinta oli noin puoli metriä alempana kuin normaalisti. Navigointia vaikeutti Syrjän mukaan myös se, että lähin väylämerkki oli lokinjätösten peitossa eivätkä sen heijastimet tämän vuoksi näkyneet normaalisti pimeässä syysillassa.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa