Matilda Wirtavuorella näkyvä rooli Miss Universum -finaalissa – meksikolaistiimin jäsenet hämmästyivät Miss Suomen taidoista

7:56img
Matilda Wirtavuori kertoo videolla täydellisuuden tavoittelustaan, jonka vuoksi hän sairastui syömishäiriöön.
Julkaistu 16.11.2024 07:09
Toimittajan kuva
Katja Lintunen

katja.lintunen@mtv.fi

Matilda Wirtavuori edustaa Suomea Miss Universum -kilpailussa. 

Miss Suomi Matilda Wirtavuori on parhaillaan Meksikossa Miss Universum -kilpailussa, jonka finaali on Suomen aikaa tulevana yönä. Aiemmin tällä viikolla missikandidaateilla oli esikarsinta, jonka aikana Wirtavuori sai erikoispalkinnon.

Lue myös: Matilda Wirtavuori sai erikoispalkinnon Miss Universum -kilpailussa: "Tuntuu ihan mahtavalta"

Wirtavuori kuvailee MTV Uutisille nauttineensa lavalla olemisesta, vaikka yöunta oli takana edellisenä yönä vain 3,5 tuntia. Wirtavuori oli iloinen, kun yleisön joukosta kuului Finland ja I love you Matilda -huutoja.

– Minua ei jännittänyt lainkaan, samalla tavalla kuin Miss Suomi -finaalissa ei jännittänyt. Oli sellainen hyvä energia ja yleisöstä sai hyvin energiaa. Totta kai, kun lattarimaissa ollaan, niin lattareille enemmän siellä hurrataan, Wirtavuori kertoo.

Tuomaristohaastattelu on tärkeässä osassa Miss Universum -kilpailussa, ja se oli pari päivää ennen esikarsintaa. Wirtavuori on tyytyväinen omaan suoritukseensa.

– Se meni todella hyvin. Toki siinä oli aika lyhkäinen aika, 2,5 minuuttia per tuomari. Tuomareita oli muistaakseni 11. Täällä oli samanlainen formaatti kuin Miss Suomi -kisassa on ollut pari vuotta eli kahdenkeskinen keskustelu tuomarin kanssa. Tykkäsin tästä formaatista, kun oli enemmän keskustelua.

Lue myös: Matilta Wirtavuori paljastaa mitä pakkasi matkaan Miss Universun -kisaan – jopa 2 kg hiustuotteita

Miss Universum -kilpailun finaalishow tulee olemaan näyttävä ja Wirtavuori paljastaa, että hän tulee olemaan isossa roolissa.

– Siinä on aluksi avaustanssinumero, missä minä olen päätanssijajoukossa, mihin valittiin 12 tanssijaa. Päätanssijaryhmässä on pääosin muuten lattareita, niin he ovat innoissaan, että suomalainen on siellä tanssimassa. Erään treenipäivän jälkeen meksikolaisen tiimin jäsenet, vanhemmat miehet, tulivat varmistamaan, olenko Suomesta ja kyselivät, miten tanssin kuin lattarit.  

– Avausnumeron jälkeen valitaan heti top-30 ja siinä julkistetaan maanosien voittajat. Alun perin sanottiin, että maanosien voittajat julkaistaisiin jo esikarsinnassa, mutta niitä ei julkaistu. Veikkaan, että finaalissa sitten.

Wirtavuori on kerännyt koko Miss Universum -kisojen ajan huomiota kansainvälisiltä faneilta ja myös kilpailun sponsorit ovat kiinnittäneet huomionsa Suomen edustajaan. Wirtavuori on päässyt kisataipaleensa aikana tekemään enemmän kuvauksia kuin oli alun perin suunniteltu.

– Uusi kruunusponsori valitsi 15 kisaajaa heidän korujensa kuvauksiin, minut valittiin sinne. Saman kuvauksen yhteydessä kuvattiin myös kahta muuta Miss Universum -kisan sponsoria, niin pääsin tällaiseenkin juttuun valituksi.

– Nämä ovat olleet tosi kivoja, että on huomattu osaamiseni tällaisiin juttuihin ja on annettu tunnustusta. Se on tuntunut mahtavalta, Wirtavuori iloitsee.

Lue myös: Matilda Wirtavuoren missikävelyä on ylistetty, mutta myös väitetty kopioksi – kommentoi asiaa suorassa lähetyksessä

Tuoreimmat aiheesta

Matilda Wirtavuori