Onko yli 2000 euron vesilasku puolessa vuodessa mahdollinen yksin asuvalle ihmiselle? Tätä ovat kysyneet monet MTV Uutisten lukijat sen jälkeen, kun julkaisimme aiemmin tällä viikolla jutun rovaniemeläismiehen saamasta laskusta.
Rovaniemellä asuva Matti Hokkanen kertoi tällä viikolla MTV uutisille tapauksesta, jossa hän sai kuuden kuukauden asumisen jälkeen vuokranantajaltaan 2040 euron tasauslaskun veden käytöstä. Hokkanen oli asunut vuokra-asuntoja tarjoavan KAS Kunta-asunnot Oy:n vuokra-asunnossa.
Rovaniemen alueella toimivan Napapiirin veden toimitusjohtaja Kristian Gullsten kertoo, että yksin kerrostalossa asuva tyyppikuluttaja kuluttaa vettä arviolta 300 euron edestä vuodessa. Hän toteaa, että Motivan arvion mukaan noin 20 euron vesiennakon pitäisi riittää kattamaan vedenkäytön kulut.
Matti Hokkasen tapauksessa summa on ylittynyt moninkertaisesti. Mutta miksi?
Ihmiset käyttävät vettä eri tavoilla
Useissa MTV:lle tulleissa lukijapalautteissa ihmetellään, kuinka vesimaksu voi nousta näin suureksi, vaikka kulutus on ollut käyttäjän mielestä normaalia. Osa lukijapalautetta lähettäneistä henkilöistä on saman yhtiön vuokra-asunnossa asuvia henkilöitä.
– Veden lämmittämisestä tulee tietty kustannus, ja sen hinta lasketaan normien mukaan. Meidän veloituksemme on 21 euroa kuussa ennakkoa, joka on myös lopullinen hinta sellaisissa kohteissa, joissa ei ole mittareita. Siellä, missä mittari on, lopullinen lasku riippuu kulutuksesta. Osa meidän asiakkaistamme ei saa tasauslaskua, vaan palautuksen, kun vettä onkin käytetty vähemmän, KAS Kunta-asunnot Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Kuosa kertoo.
Kuosan mukaan KAS:n perimä 21 euron vesimaksu on useissa tapauksissa riittävä, eikä maksua jouduta perimään lisää.
Kuosa luonnehtii, että yksittäisen vedenkäyttäjän laskun taustalla on usein henkilön tapa kuluttaa vettä.
– Joku saattaa käyttää vettä aivan tolkuttomaksi, ihmisillä voi olla mitä mielikuvituksellisempia tapoja käyttää vettä. Jollakulla voi olla vaikka inspiraatiota valuttaa vettä jonnekin, Kuosa luonnehtii.
Voiko lämmitystapa nostaa laskua?
Lukjapalautteissa on muun muassa epäilty, voisiko talon lämmittäminen öljyllä nostaa veden kulutuksen hintaa.
– Jos henkilö käyttää vettä normaalisti, 21 euron vesiennakon tulisi riittää. Asunnoissamme on kahta erilaista toimintatapaa, on kerrostaloasuntoja, joissa on ennakko, jota tasataan tietyin välein huoneistokohtaisen mittarin mukaan. On myös asuntoja, joissa kaikki maksavat kiinteästi vesiennakkoa, eikä huoneistokohtaista mittaria ole, Kuosa kertoo.
Kuosan mukaan taloyhtiön kerrostaloasunnon veden lämmitystapa vaikuttaa asunnon veden hintaan ja se saattaa sisältyä veden tai vuokran hintaan. Hän kuitenkin tyrmää ajatuksen siitä, että lämmitystavalla olisi vaikutusta veden yltiökorkeaan hintaan.
Hokkanen ja KAS ovat käsitelleen asiaa käräjäoikeudessa vesimaksun ja maksamattomien vuokrien osalta. Hokkanen tuomittiin maksamaan vuokranantajalleen maksamattomat korvaukset.