Matkailualan yritykset etsivät kahta ihmistä matkalle maailman ympäri – yhdellä ehdolla

9:00img
Vaikuttaako turvallisuus matkakohteen valintaan?
Julkaistu 01.03.2019 20:57
Toimittajan kuva

Outi Jaatinen

outi.jaatinen@mtv.fi

Matkailualan yritykset etsivät kahta reissaajaa 50 päivää kestävälle matkalle, jonka aikana seikkaillaan viidessä eri maassa. Ehtona on, että kaksikko ei tunne toisiaan etukäteen.

Yhdysvaltalainen Tour Radar -matkailusivusto ja australialainen matkailualan yritys Intrepid Travel etsivät kahta henkilöä maailmanympärysmatkalle, kertoo brittilehti Metro. Valitut henkilöt pääsevät matkaan ilmaiseksi. 

Yksi ehto tosin on: reissaajat eivät saa tuntea toisiaan etukäteen.

Lue myös: Titta ja Thomas lopettivat työnsä ja lähtivät kiertämään maailmaa – käsitys työnteosta muuttui kokonaan: "Halusimme, että jokainen päivä olisi kuin lomalla"

Esiintymishalua ja karismaa

Etsityt henkilöt rakastavat matkustamista. Lisäksi tulee olla valmis esiintymään mainosvideoissa. Mukana kulkee kuvaustiimi.

Tour Radar kertoo sivuillaan, että henkilöiden tulee erottua massasta. Halukkaiden tulee lähettää kahden minuutin esittelyvideo itsestään. Kolme matkailualan ammattilaista käy hakemukset läpi ja tekee lopullisen päätöksen.

50 päivää ja viisi maata

Matkaajat käyvät viidessä eri maassa, joista jokainen sijaitsee eri mantereilla. Kohdemaat pidetään salaisuutena.

Matka kestää 50 päivää. Siinä ajassa ehtinee ystävystyä tuntemattoman kanssa – tai ainakin todeta, että seuraavaksi matka jatkuu eri reittejä.

Lähde: Metro.co.uk 

Lue myös: Mihin aiot suunnata lomallasi? Tässä toiletissa käy 250 000 turistia vuodessa, etkä luultavasti ole koskaan kuullutkaan siitä

Tuoreimmat aiheesta

Matkailu