Mätkyjä ja kiinteistöveroja on maksamatta yli 147 miljoonalla eurolla – Verohallinto lähestyy nyt ihmisiä tekstiviestillä

Kuvituskuva verotuksesta.
Tekstiviesteissä lähettäjä on Vero Skatt. Verohallinto muistuttaa, ettei sen lähettämissä tekstiviesteissä ei koskaan ole linkkejä eikä niissä pyydetä asiakkailta tietoja.All Over Press
Julkaistu 15.09.2022 08:25

MTV UUTISET – STT

Kiinteistöveroja ja jäännösveroja eli mätkyjä on maksamatta yli puolella miljoonalla suomalaisella, Verohallinto kertoo.Kiinteistöveroa on maksamatta 330  000 henkilöllä ja mätkyjä 180  000 henkilöllä.

Kiinteistöveroa on maksamatta 49 miljoonan ja mätkyjä 98 miljoonan euron edestä.

– Ihmiset maksavat kiinteistöveron harmillisen usein vasta eräpäivän jälkeen. Tämä voi johtua siitä, että maksupäivät ehtivät unohtua, kun päätös kiinteistöverosta tulee useita kuukausia ennen ensimmäistä eräpäivää, sanoo Verohallinnon ylitarkastaja Mari Kleemola tiedotteessa.

Verohallinnon mukaan kiinteistöveroa on tällä hetkellä rästissä 10 miljoonalla eurolla vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Jäännösveroja taas on tänä vuonna maksamatta 10 miljoonalla eurolla enemmän kuin vuosi sitten.

Tekstiviesteillä kannustetaan e-laskun käyttöön

Verohallinto kehottaa tarkistamaan ajantasaiset maksutiedot OmaVero-palvelusta, sillä alkuperäisessä laskussa ei ole mukana viivästyskorkoa. Seitsemän prosentin korko alkaa kertyä heti eräpäivää seuraavasta päivästä alkaen.

Tänä syksynä Verohallinto lähettää osalle kiinteistönomistajista kokeiluna tekstiviestin, jossa kannustetaan tilaamaan e-lasku.

Tekstiviesteissä lähettäjä on Vero Skatt. Verohallinto muistuttaa, ettei sen lähettämissä tekstiviesteissä ei koskaan ole linkkejä eikä niissä pyydetä asiakkailta tietoja.

Tuoreimmat aiheesta

Verot